Pai

 Viime torstaina otettiin minibussi pohjoiseen 150 km ja 800 mutkan päähän Paihin. Matka oli siis lähinnä pelkkää mutkittelua. Heikoissa kantimissa oli vointi minivanin perärivillä. Nekin, jotka eivät ennen matkaa tunnustaneet matkapahoinvointia joutuivat pidättelemään oksennusta. Matka kesti reilu kolme tuntia ja mikäli saattoi ikkunasta vuoristoisia maisemia ihailla niin vaikuttui kyllä. Kun saavuimme laaksoon Pain kylään, olimme huojentuneita. Tilanne sai kuitenkin hetkessä toisenlaisen sävyn. Näinkin kokeneina reissaajina oltiin taas tehty (eli jätetty tekemättä) huolellista taustatyötä ja valmisteluita. Ei etukäteen varattua majapaikkaa tai edes tietoa minne päin laaksoa haluaisimme asettua. Oltiin luotettu siihen, että lavatakseja ja tuktukkeja löytyy ja sellaisen kun ottaisimme niin voisimme kierrellä paikkoja ja valita mieluinen majoitus.

Laakso auringonlaskun aikaan..

Todellisuus tuli kuitenkin rehellisenä vasten kasvoja heti ensimmäisillä minuuteilla. Joku lähti selvittämään mistä voisimme saada kyydin ja toinen etsimään kylän karttaa ja kolmas ja neljäs vahtimaan järkyttävän painavia rinkkojamme, kiitos Chiang Main ostosmahdollisuuksien.  Tässä kohtaa vasta tajuttiin, että miten se taas unohtu varata majoitus etukäteen. Annettiin siitä sitten suoraa reklamaatioo itsellemme ja luvattiin jälleen kerran, että tämä ei sitten enää ikinä toistu. Päätettiin istua alas ja syödä jotain ja pohtia tulevaisuutta. Se ei inspiroinut ja ensivaikutelma Paista oli jo ehtinyt kärsiä syvää inflaatiota. Wifi saatiin ontuvasti toimimaan ja kaikkia maailman majoitussivustoja kahlattiin läpi epätoivoisesti päivän jo alkaessa kääntyä iltaan. Fiilistä ei suinkaan helpottanut se, että näin suurelle komppanialle ei noin vain löydykkään majoitusta turistisesongin ollessa mahtavimmillaan.

Walking street

Vaikka Pain keskusta on pieni ja kaikki kävelymatkan päässä, meidän piti kuitenkin tehdä vähän erityistoimenpiteitä. Iidan edellisviikkoinen leikkaus esti kantamasta painavaa rinkkaa, joten Henna toimi kuormajuhtana lähes 40 kilolle. Kyseltiin pariltakin paikalliselta, että miten voisimme saada kyydin jonnekkin majapaikkaan ja saimme vastaukseksi vain huvittuneita naurahduksia: ´sehän on tuossa kilometrin päässä´. Matkaoppaasta valittiin lopulta umpimähkään Mr. Jan´s guesthouse ja oikeat koordinaatit saatuamme kävelimme kohteeseen, joka ei ollut onneksi kovin kaukana. Vapaa huone löytyi ja se jopa herätti ihastusta vierekkäin sijoiteltuine sänkyineen ja ympäröivine puutarhamaisemineen. Huone ei missään tapauksessa kuitenkaan ollut etsimämme viihtyisä bungalowi vuoristomaisemilla, joten päätimme yöpyä vain seuraavan yön ja jatkaa seuraavana päivänä täydellisen majoituksen etsimistä ilman rinkkoja.

Toisen nelkytkiloo ja toisen viis.

Asetuttuamme taloksi huomasimme olevamme kuitenkin reissun ehkä epäviihtyisämmässä, läävimmässä ja oksettavimmassa majoituksessa. Sinertävän kolkko valaistus, homeiset vessan seinät ja kourumaisiksi kuluneet jousipatjat eivät tehneet vaikutusta. Vessassa löytyi ah, aina niin ihastuttava huljupönttö. Kuvottava reikä, jonka vieressä löytyi onneksi länsimainenkin vaihtoehto vessanpöntöstä. Kuvottava sekin. Rinkkaa ei voinut purkaa, koska epäsiisteys. Seinään ei voinut nojata, koska home ja lika. Ikkunaverhot olivat likaiset, joka paikka pölyinen. Pölyn kanssankinhan pärjää, mutta rehellisen lian ja p**kan kans ei! Tai pakkohan se oli pärjätä, mutta k.o. huoneessa vietetty yö ei varsinaisesti kovin makoisia yöunia tuonut.  Hennassa tämä kirvoitti voimakasta kaipuuta Suomeen ja olisi kuulemma mieluummin ollut -30 pakkasissa kuin tuossa asumuksessa. Kello herätti seuraavana aamuna seitsemältä, ja hupparit niskaan kiskottuamme lähdimme aamupalan kautta etsimään meille uutta majoitusta.

Annamme mielellämme lisätietoa huoneesta kiinnostuneille.

Aikamme kierreltyämme, kyseltyämme ja katseltuamme löysimme varsin mukavan tuntoisen paikan läheltä Paijokea. Vuoristomaisemia ei ollut, mutta paikka oli edullinen, ja ennenkaikkea siisti! Vapaana oli bungalowi johon mahtui neljä ihmistä nukkumaan. Varasimme asumuksen meille ja lähdimme hakemaan rinkkojamme Jan`s guest housesta viimeisen kerran, hirvittävän onnellisena siitä että pääsimme siitä paikasta pois.

Tämä on todellisuus rinkkaelämästä.

Ilta kun tummeni, alkoi meillekkin valjeta Pain todellinen luonne. Pääkadulle alkoi avautumaan ihania pieniä ruoka-, ja käsityökojuja. Ja tunnelma oli todella kodikas, rento ja mutkaton. (Tulomatkan mutkissa olikin mutkaa jo ihan tarpeeksi!) Jos Chiang Mai oli budjetille turmiollinen paikka, ei Pai tässä asiassa saanut kyllä yhtään sen huonompaa sijoitusta. Joka nurkan takaa paljastui niin paljon kaikkea ihanaa ostettavaa, että illan päättekksi yhdellä jos toisellakin oli käsivarret täynnä ostoskasseja ja taskussa entistä keveämpi kukkaro. Päivän lopuksi kaikki olivat varsin auliita muuttamaan ensireaktionsa luomaa käsitystään Paista. Paikka vaikutti ihastuttavalta.

Pai on siis tällainen pieni hippikylä Pohjois-Thaimaassa, vuorten keskellä. Pilvi haisee kaikkialla ja koko ajan. Kadulla kävellessä törmäät vähän väliä spontaaneihin musiikki-, ja tanssiesityksiin. Tunnelma on täällä niin hipahtava kun nyt tunnelma kylässä voi vaan olla. Rastapäisiä reissareita tulee vastaan tuon tuosta. Ja turisteja, niitä täällä piisaa varmasti ainakin samanverran kuin kylässä on asukkaita. Jos ei enemmänkin. 

Miten muuten hippikylässä kiellettäisi u-käännökset?

Meistäkin kuoriutui kai vähän hippiäisiä, kiitos tittelin lanseerauksesta aina meidän Maria <3

Tekstiilikaksoset

Paissa löytyi aikaa myös hemmotteluille. Tässä koko komppanialle tulossa jalkakuorinta.

Vuokrattiin taas skootterit, että päästiin katselemaan maisemia vähän laajemmalle alueelle. Vasemmanpuoleinen liikenne aiheutti jatkuvaa aivokapasiteetin runsaampaa käyttöä tien päällä. Miten mielellään sitä olisikin kurvannut skootterillaan tien oikeaa laitaa. Tuntui se kovin nurinkuriselta, ja sitähän se toki onkin näin oikeanpuoleiseen liikenteeseen orientoituneelle länsimaalaiselle. Hyvin kuitenkin pärjäsimme, kiitos kohtuullisen liikenteen määrän. Katsoimme kartasta mukavan pikku reitin ja lähdimmä skootteroimaan. 

Ensimmäisenä matkalla tuli vastaan Pain kanjoni. Sieltä löytyi uskomattoman kauniita maisemia. Lämpötila hipoi kolmenkymmenen paremmalla puolella ja kuiva hiekka pölyyntyi varpaisiin. Kelpasi siellä oleskella.

Maisemat oli kyllä niin upeet, että meni kyllä kärkikastiin reissukokemuksista.

Tässä kohtaa huimas. Pudotusta alas kummallekkin puolelle kymmeniä metrejä. Missä kaiteet?

Matka jatkui, ja vastassa oli kansallispuisto ja kuumat lähteet. Mutta koska meillä oli tiukka aikataulu (pyykit piti hakea pesulasta neljältä :) ), ja sisäänpääsyhinta oli kallis, päätimme tulla seuraavana päivänä uusin voimin katsomaan paikkaa. Matkamme jatkui ohi norsufarmien. Tien varrella oli kolme eri yrittäjää tarjoamassa retkiä norsujen kanssa. Olisi päässyt ratsastamaan, uimaan ja leikkimään joelle ja syöttämään noita lempeitä jättiläisiä. Mutta voi miten niitten katseleminen säälittikään. Siinä ne oli lyhkäsessä narussa, eikä kovin onnellisen näkösinä. Tässä löytää itsestään päivä päivältä enemmän eettisen matkailijan piirteitä. Ei kiinnostaa kannattaa paikkaa, missä norsut ei näytä onnellisilta. Matkan jatkuessa vastaan tuli kuitenkin pari farmia lisää, joissa silminnähden oli eläimillä paremmat oltavat. Mutta koska aikataulu oli edelleen tiukahko, päätimme palata tarkistamaan tämänkin asian seuraavana päivänä. Lähdimme jatkamaan kohti pesulaa, ja maisemat näyttivät edelleen erittäin mallikelpoisilta!

Toisen maailmansodan aikainen silta.

Pesula kun oli päiväjärestyksestä pois hoidettu, ja itsemme ravittu hyvällä ruualla lähdimme kohti vuoren rinteellä olevaa temppeliä ja suurta Buddhapatsasta. Sieltä saimme seurata miten aurinko laski vuorten taakse. Noissa paikoissa meinaa vaan aina vähän tunnelmaa latistaa se suunnattoman suuri turistien joukko. On se kumma miten hienotkin paikat menettävät hohtoaan jos siellä on laumoittan muitakin turreja. Auringonlasku oli jokatapauksessa kaunis, ja ajelimme lähellä olevaan rinneravintolaan juomaan kupposet kaffetta ja ihailemaan illan hämärtymistä kylän ylle. 

 Seuraava aamu valkeni aikaisin Anskulla ja Iidalla, jotka innokkaasti hyppäsivät skoottereiden selkään ja lähtivät metsästämään auringonnousua. Mutta kuinka ollakkaan. Matkalla kasvoille napsahti sadepisara, sitte toinen, ja lopulta kokonainen rehellinen vesisade. Kun Henna ja Sofia raottivat seuraavan kerra silmiään, olivat nämä aamunvirkut jo takaisin peittojen alla vetelemässä sikeitä.

Kuvat eivät ole otettu kyseisenä aamuna vaan eräänä sellaisena kun kaikki meni suunnitelmien mukaan.

Sade jota sitten jatkuikin koko päivä ja sääennusteiden mukaan seuraavakin, muutti suunnitelmia niin ettei skoottereita enään toiseksi päiväksi viitsitty vuokrata. Kylmähän sitä tuli. Rinkasta oli kaivettava kaikki pitkähiaiset ja lahkeiset vaatteet, jotta sai ruumiinlämpötilansa pidettyä siedettävissä lukemissa. Sitä ku tässä hämmästeltiin että mistä mahtanee johtua että 17 astetta tuntuu niin kylmältä, niin keksittiin pian paljonkin tälle asialle selityksiä. Jos edellisenä päivänä katseltiin kanjoneita yli kolmenkymmenen asteen lämmössä, niin onhan se aika iso lämpötilaero kun tän päivän asteisiin vertaa. Ja nämä mökit. Näissä kun ei ole minkäänlaista eristystä. Päivä näkyy lattialankkujen läpi ja naapurin pössyttelijäpapan pilvenhöyryiset jorinat hänen oman bungalovin parvekkeelta kuuluu niin hyvin, että tuntuu kuin herra olisi sängyn laidalla tarinoitaan kertomassa. Kaikenlisäksi tässä mökissä on kylemempi kun ulkona. Taidetaan olla semmosessa 16 plusasteessa koko ajan. Eli vaikka teillä Suomessa on ulkona 30 astetta miinusta, teillä löytyy talot, joissa lämpötila on keskimäärin +24 astetta. Meilläkin on siis lupa valittaa kylmyydestä. Onhan meillä periaatteessa kylmempi kuin teillä. Koittakaapa vaikka päivä sitkutella +16 asteen sisälämpötilassa... Palelis teitäkin, veikkaisimma!:D Kylmä sadepäivä tulikin vietettyä huppareiden ja pitkälahkeisten housujen kanssa paksun ja lämpimän peiton alla.

Paissa paleltiin vielä seuraavakin yö. Aamulla ei tehny mieli nousta peiton alta, etenkään kun ulkona satoi kaatamalla ja piti lähteä aamupalalle ja bussiasemalle. Taksia ei tietenkään saatu eikä meillä tietenkään ole mukana kuoritakkeja tai muuta säänkestävää joten fiksuin idea oli laittaa släpärit jalkaan ja lompsia kylille. Ravintolan mittarissa pönötti +13. Suomalainen sisu voitti ja innokkaina hyppäsimme taas minivanin takapenkille odottelemaan mutkittelua takaisin Chiang Maihin. Yritimme etsiä positiivisia asioita säästä ja tulevasta matkasta. Matkapahoinvointia helpottaa se, että ilmastointi on täysillä vaikka ulkona on kylmä, helpompi hengittää. Auringonpaiste ei myöskään häikäise, joten tasainen harmaa on paras mahdollinen keli kurvailla vuoristossa. Kaikki olikin hyvin siihen asti, että etupenkeillä olevat ihmiset alkoivat voida huonosti jo alkumatkasta ja kuskin kaasujalka senkuin muuttui raskaammaksi. 50% porukastamme päätti minimoida riskit ja laittaa kuulokkeet korville välttääkseen empatiaykät. Kyydissä oli myös viides suomalaisvahvistus, jonka kanssa oli mukava vaihtaa ajatuksia ja reissukokemuksia. Otettiin Chiang Maissa yhteinen kyyti asemalta majapaikkoihimme (me siis oltiin jo suunniteltu mistä kysytään eka huonetta, edistystä!).

Pai oli kaikkinensa ihana paikka ja jäi kyllä paljon näkemättä, koska meillä oli sairaalakontrollien takia vain neljä kokonaista päivää aikaa. Vuoret ovat kertakaikkisen mahtavat ja skootterilla olis ollu niin mukava lähteä kauemmaksikin ajelemaan. Luonnon ihmeitä seudulla on myös paljon tarjolla tippukiviluolista kuumiin lähteisiin ja vesiputouksiin. Porukka tulee paihin myös vaeltamaan viidakkoon ja laskemaan koskia. Tänne pitää päästä uudestaan!

Tänä aamuna oli toivottavasti reissun viimeinen sairaalakäynti. Ram hospital oli kyllä kaikkinensa hyvä laitos mutta ehkä tämä jo riittää.. Ansku sai kipsin pois ja fyssarilta jumppaliikkeitä. Huikeeta, oikeeseen suuntaan ollaan menossa vaikka käsillä ei vielä hetkeen saakkaan seisoa. Iidakin tapas kirurgiaan ja kaikki fine, Hennankaan ei tarvi kantaa enää kahta rinkkaa.

Huomiselle varattiin yöjuna Bangkokkiin johon mennään viikoksi ennen Balille lentoa. Kukaan meistä ei oo aikasemmin Aasiassa junaillu, joten uutta kaikille. Se suomalainen tyttö kehu yöjunaa ni eihän sitä voi kun kokeilla, etenkin ku toinen vaihtoehto on istua bussissa ainakin kellon ympäri. Paikan päällä ohjelmassa on ainakin Indonesian viisumiasian selvittelyä, postipakettien lähetystä Suomeen (niitä ostoksia kun on) ja tietysti Bangkokin ihmettelyä ja toivottavasti muutamia nähtävyyksiä (ja shoppailua, apua!!).

Elämää sairaalassa ja sen ulkopuolella

Lähettiin Siargaolta ja vielä oli hymy suussa kun matka oli vasta alussa.

Pieni potkurikone jolla lennettiin Siargaolta Cebuun.

Lentokentällä läpivalaisukoneiden virkaa toimittivat pari miestä, jotka "kopeloi" päällisin puolin rinkan ja käsimatkatavarat. Turvatarkastus oli aivan olematon! Virkailija osoitti pusseja ja kyseli "mitä tuolla on?" ja kun vastasi että vaatteita, se riitti. Koneeseen olisi kyllä voinut vaikka pommin kuljettaa ilman minkäänlaista ongelmaa. No onneksi kukaan ei niin tehnyt ja päästiin ensimmäiseen välilaskupaikkaan Cebuun. Ooteltiin Cebun lentokentällä jotain 8 tuntia ja siinä ku oli aikaa datailla ja perehtyä mm jatkolentoihin, tajuttiin se, että alkanut matkamme ei suinkaan kestäisi ainoastaan puoltoista vuorokautta vaan tekisimme matkaa yhteensä 3 päivää. 

Cebussa alkaa matkan mitta valjeta...

Seuraava lento oli Cebusta Manilaan ja oltiin katottu, että joudutaan oottelemaan Manilan lentokentällä muutama tunti ja sieltä lähtis lento sitten neljältä yöllä, mutta kas kummaa  meillä oli vähä menny am:t ja pm:t sekasi ja lento lähtisi vasta seuraavana päivänä iltapäivällä neljältä. Siinä ei auttanut muuta ku alkaa kattelemaan Manilasta hotellia seuraavaksi yöksi. Oltiin joka tuutista kuultu ja luettu siitä, kuinka hirveä paikka Manila on ja lentokenttäki oli rankattu huonoimpiin välilaskupaikkoihin. Ei siis vähääkään ois kiinnostanu jäädä Manilaan yöksi,  mutta saatiin onneksi hotelli "turvalliselta" alueelta ja kaikilla jäi varmaan vähän liiankin hyvä vaikutelma Manilasta. Lentokenttäki oli varmaan just remontoitu, koska se oli erittäin siisti. 

Kyllä se alkaa tämmönen tuntimäärä "tien" päällä jo sitkiämpääki haukotuttamaan!

Manilan kentässä ei ollut mitään vikaa. Mitä nyt matkanteko vähä jo puudutti.

Matkalla Manilasta Kuala Lumpuriin. Vallattomia velikultia käytävän toisella puolelella. Oli niin mukavanolosia heppuja että teki mieli melkeen tehä vähä enempiki tuttavuutta, mutta ei rohkeus riittäny! :)

Seuraavana päivänä lennettiin Manilasta  Kuala Lumpuriin, jossa odotusta oli vaivaiset 15 tuntia. Tajuttiin Kuala Lumpurissa, että meidänhän pitää tosiaan ostaa lento Thaimaasta pois, mikäli halutaan maahan edes päästä. No siinä yön pikkutunneilla yritettiin ettiä kännykällä lentoja ja monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen saatiin vihdoin liput ostettua. 

Yö lentokentällä suju suht kivuttomasti, osa nukku lattialla ja osa kovilla penkeillä. Lentokentällä oli paljon muitaki yöpyjiä. Seuraavana päivänä puoliltapäivin lähti lento kohti Chiang Maita ja siinä vaiheessa kyllä uskalsi jo huokasta helpotuksesta. Matka joka taitettiin, on linnuntietä 3078 km. Suoraan kun lentäis niin helposti alle  viidellä tunnilla selviäis. Me siis kulutettiin siihen aikaa joku 75 tuntia. Alko tuo matkustaminen jo pikkuhiljaa riittäämään.  Oltiin katottu valmiiksi jo yöpaikka mihin mentäis pariksi seuraavaksi yöksi ja suunnattiin lentokentältä suoraan sinne.

Pari ensimmäistä päivää meni ihan vaan kaupunkia kierrellen ja tutustuen. Vaihdettiin parin yön jälkeen yöpaikkaa ja ensimmäistä kertaa tälle reissulle päästiin kokeilemaan dormi-majoitusta. Löydettiin niin hyvä ja halpa majoitus, että ollaan samassa paikassa oltu jo kohta viikko. Meidän huoneessa on paikat 10:lle ihmiselle ja porukka siellä vaihtuu tiuhaan tahtiin. Mutta onneksi kanssayöpyjät on ollu mukavaa ja lepposta seuraa. 

Tää Chiang Maissa oleminen on sitte keskittyny pitkälti paikalliseen sairaalaelämään tutustumiseen. Ensimmäinen maanantai kun koitti niin Ansku lähti käymään lääkärissä. Siargaolla vääntynyt käsi oli edelleen kipeä. Tohtori patisti neitin kuviin, ja pieni murtumahan sieltä löytyi. Kipsi käteen, ja kahen viikon päästä kontrolli.

Maanantai-iltana alkoi Iidaa sattumaan ylävatsaan oikealle puolelle. Samanlaisia kipukohtauksia oli ollut kaksi aiemminkin, molemmat Siargaolla. Kun kohtauksista kipeämpi oli päällä, oli sunnuntai ja lääkäriin ei päässyt. Siargaolla ei parane alkaa sunnuntaisin sairastamaan, jos meinaa sillä tavalla voida huonosti että lääkärin apua tarvitsis. Kohtaukset meni aina 2-5 tunnin sisällä ohi, niin nyt maanantai-iltanakin. Tiistaina kuitenkin Iida lähti varmuuden vuoksi käymään lääkärillä. Ansku lähti samalla hakemaan lääkkeitä, jotka oli unohtunu edellisenä päivänä sairaalan apteekkiin. Iida vielä pohti, että tuntuu turhalta mennä lääkäriin ku ei enää oo kipuja missään, mutta käydään nyt varmuuden vuoksi näyttyäytymässä.  Ultralla kun vatsanseutu tarkastettiin niin löytyi tulehtunut sappirakko ja  muutama kivulias sappikivi. Samalla kun lääkäri kertoi tuloksista, hän aavisteli että edessä saattaa olla leikkaus. Lääkäri halusi kuitenkin otattaa vielä magneettikuvat, joista näkyisi paremmin sapen tilanne. Kyllähän se sapetti, kun pariinkiin otteeseen lähettiin viemään magneettikuviin, mutta kone ei toiminut.

Seuraavana aamuna lähtikin asiat etenemään hyvinkin nopeasti. Kirurgi tuli kertomaan Iidalle, että leikkaus olisi parin tunnin päästä. Kuvaukset jäi ottamatta, koska sappi piti joka tapauksessa poistaa. Leikkaus tehtiin tähystämällä ja kesti vaan pari tuntia. Leikkaus suju hyvin ja kivet kolisee nyt purkissa pöydällä. Iida on nyt yhtä sisäelintä köyhempi ja nuo lempeät ja levolliset kasvot kertovat, että sappi ei kiehu enää. 

Lähtö leikkaukseen meinas vähä jännittää :)

Iida (niin kuin me muutkin) on reissun aikana  haaveillut omasta tilasta ja ajasta ja nyt sitä annettiin oikein isolla kädellä. VIP- huoneessa 11 kerroksessa, jossa parvekkeelta avautuu näkymät vuorille. Iida nukkui neljä yötä moottoroidulla ja pehmeällä sängyllä joka keräsi kateellisia katseita niiltä, joilla oli dormeissa kivikovat patjat. VIP- huoneesta löytyi myös oma keittiö ja muhkea sohva, joten vieraatkin viihtyivät oikein hyvin.  Kyllä näissä puitteissa mielellään toipuu. 

Onneksi otettiin kunnon matkavakuutukset ennen reissuun lähtöä, koska ilman niitä oltais aikamoisissa taloudellisissa ongelmissa. Vakuutusyhtiöstä soitti myös suomalainen lääkäri, jonka kanssa Iida pysty keskustella suomeksi ennen ja jälkeen toimenpiteen.

Tulimme tänne Filippiineiltä, missä ei ollu mitään ostettavaa. Vastassamme oli Chiang Mai, joka on shoppailijoiden paratiisi, kaikkine pienine käsityöläispuoteineen ja yömarkkinoineen. 

Tää koju sai naiset sekasi!

Täällä on päiväbudjetti ylitetty moninkertaisesti ja monena päivänä. Reppureissaajan kukkaro ei kiitä! 

Filippiineillä myös tottu siihen, ettei ravintolasta saa koskaan sitä mitä halus, eikä hedemiäkään ollut juurikaan tarjolla. Täällä turistia hellitään. Ravintoloissa kaikkea on saatavilla ja ruoat on törkeen hyviä. Hedelmiäkin on joka kulmassa kaikkia eri laatuja. 

Snäkärillä.

Tänne tullessa törmäsimme myös Suomen kesään, päivät on lämpimiä, mutta  aamut ja yöt on viileitä, hupparikaupoille on saanut lähteä.  Ilmasto ei ole trooppisen kostea, vaan ihanan lempeä.  

Skoottereita ja lavatakseja. Nuo lavataksit on käteviä ja halpoja. Meet tien reunaan, heilautat kättä ja kerrot kuskille mihin oot menossa. Jos kuskin suunta on vähäkään sinne päin, niin kyytiin vaan ja pääset halvalla ja nopeaa minne haluat.

Polkupyörät vuokrasimme...

... ja hukassahan sitä oltiin! 

Ei vuokrattu toista kertaa. Tuntu oman pienen henkikultansa liialliselta riskeeraamiselta ku näillä paineli autojen seassa pitkin isoja teitä.

Sofia ja Iida kävi vähä suurempaan temppeliin tutustumassa.

Kengät pois ja sisälle!

Näköalaa ei voinut moittia.

Sinne samaan kasaan lähti terveiset Suomestakin.

Munkki posettaa!

Iltaruokoukset menossa!

Täällä Chiang Maissa on tosi monissa paikoissa kieletty tupakointi ja alkoholin juominen. Näihin kyltteihin törmää tuon tuosta.

Semmostapa tänne Thaikkuihin. Ollaan kuulolla! :)