Villa Carmela Librada Resort

Aivan aluksi iso kiitos kaikista kommenteista ja terveisistä mitä ollaan tänne blogiin saatu, niitä on ollut ilo lukea ja odotetaan niitä aina innolla. Nyt vähän selostusta menneistä tapahtumista.. Majapaikan netti pelittää sen verran että tekstiä pystyy julkaseen. Toissapäivänä laitettiin kuvia nettikahvilassa ja meni ihan sekuntipeliksi, että ehittiin painaa julkaisunappia, siksi jäi kuvatekstit vähän lyhyehköiksi.

Lähdettiin Oslobista, Cebun saarelta luultua aikaisemmin viime viikon maanantaina. Oltiin suunniteltu ja kuviteltu viihtyvämme saarella pidempään mutta se ei vastannutkaan odotuksia, jotka olivat reissuun lähtiessä tietenkin todella korkeella. Unelmabiitsit ja rantaelämä oli kiikarissa mutta ei löydetty etsimäämme Cebusta. Koska Panglaosta ja Boholista löydettiin kiinnostavia ja hyvältä kuulostavia asioita, päätettiin lähteä sinne turhia viivyttelemättä. Matka taittui paikallisella, mielenkiintoisen näköisellä bambuveneellä, joka ei todellakaan tuntunut myrskyn kestävältä. Meren tarjotessa parimetrisiä aaltoja, Hennalla teki tiukkaa pelkotilojen hallitsemisessa ja hän katseli kaihoten pelastusliiviröykkiötä ja suunnitteli kuinka sellaisen kanssa selvitä meren aallokossa. Perille päästiin litimärkinä suolaisen veden huuhdottua kasvojamme koko matkan ajan.

Pölähdettiin Pangalon saarelle Alona biitsille, joka osottautui melko vilkkaan oloiseksi turistimestaksi. Taidettiin jo siinä vaiheessa päättää, että halutaan yöpaikka jostain syrjäisemmästä kolkasta. Se tunne, kun saapuu nälkäisenä ja matkasta rasittuneena koko pieni omaisuus selässä uuteen paikkaan, eikä ole hajuakaan missä meinaa yöpyä. Samalla paikalliset hyökkäävät silmät kiiluen rahannälkäisinä kuin korppikotkat aavikolla haaskan kimppuun. Where you stay? I have good place for you! Cheap hotel for you mam! You need transport? Ja ajatus, joka näiden näennäisesti hyväätarkoittavien ihmisten päässä pyörii on tiivistettynä yhteen sanaan MONEY. Näissä tilanteissa vaaditaan aivan hulluna kärsivällisyyttä ja pinnan loputonta venyttämistä, koska ei halua kuitenkaan olla töykeä näille ihmisille, jotka kuitenkin vain yrittävät hankkia elantoaan.

Biitsille saavuttuamme mentiin samantien ravintolaan syömään. Kun näistä tunteista (tuntemuksista); väsymys, nälkä, vessahätä, painavat rinkat, saatiin vedettyä yli nälkä ja vessahätä, ja rinkatkin sai hetkeksi selästään laskea, alko elämä taas näyttämään pikkusen kirkkaammalta. Kun rinkat selässä oltiin taas kadulla niin korppikotkat alkoivat jälleen haaskaa lähestyä, mutta vähä pienemmällä laumalla ku edellisellä kerralla. Erään miehen mukana sitte lähdettiin erästä hostellia katsomaan. Matka sinne urealta haisevan ahtaan käytävän läpi ei herättänyt meissä varsin innostuneita fiiliksiä. Muutenkaan paikka ei vastannu meidän odotuksia, me kun haluttiin meren lähelle. Mies oli kuitenkin sitkeä kuin kirppu koiran turkissa. Hän aikoi kuskata meidät paikkaan joka olisi rauhallisempi, mutta silti meren rannalla ja vieläpä hinnaltaan edullinen.

Hypättiin miehen kyytiin ja päädyttiin aivan ihastuttavaan paikkaan, jonka pihaa reunusti palmu poikineen ja ranta oli todella rauhallinen ja paikka muutenkin viihtyisän oloinen. Saatiin neuvoteltua hyvä hinta huoneelle ja roudattiin rinkat sisään huoneeseen samalla kun osa porukasta meni kirjaamaan meitä sisälle. Yhtäkkiä, kuinka ollakkaan, hinta kallistui huomattavasti ja tästä suivaantuneina haettiin rinkat mielenosoituksellisesti takaisin autoon ja kehotettiin kuskia miettimään meille seuraavaa potentiaalista yöpaikkaa. Matka jatkui päivän jo kääntyessä iltaan kohti seuraavaa rantaa ja meillä alkoi jo olla kyllästynyt ja epätoivoinenkin olo. Se vaan kasvoi kun saavuimme seuraavan kohteen ovelle, jossa roikkui lappu: Sorry we are closed. Tunne oli tyrmistynyt. Pihalla hengailevat paikalliset kuitenkin herättivät jälleen toivokkuutemme eloon kehottaessaan meitä kävelemään rantaa puoli kilometriä eteenpäin.

Saavuimme puutarhaan, joka näytti heti täydellisen kotoisalta ja rauhaisalta. Isäntä kohotteli kulmiaan (paikallinen tapa, josta saisi yhden blogipäivityksen) ja pohti hintaa vakavannäköisenä. Hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen ja olimme valtavan huojentuneita löytäessämme majapaikan ainakin muutamaksi yöksi. Odotellessamme huoneiston siivoamista, tajusimme pian olevamme ainoat asukkaat tässä neljä huoneistoa kattavassa resortissa. Alkoi tuntua, että ollaan löydetty maanpäällinen paratiisi. Uima-allas on askeleen päästä etuovelta ja meri siintää vain kolmenkymmenen metrin päässä. Tähän lisättynä talonväen uskomaton vieraanvaraisuus, jopa hämmentävä ystävällisyys ja jatkuva huolenpito on saanut meidät viihtymään tässä paikassa jo yli viikon. Todennäköisesti tulemme viettämään täällä vielä pari seuraavaakin viikkoa. Ompa isäntäväki yrittänyt jouluksikin houkutella erinäisillä pikku porkkanoilla kuten kokonainen sika grillissä, livemusiikkia rannalla, ilotulitteet, joulukirkko jne. Let´s see.

Tavanomaiseen päiväohjelmaamme kuuluu monenlaista mukavaa. Yleensä heräillään kaheksan yheksän aikaan (ilman herätyskelloa) ja laitetaan itse aamiainen omassa keittiössämme. Breakfast sisältää useimmiten tuoreita hedelmiä, paistettua kanamunaa ja paahtoleipää sekä italialaista mutteripannukahvia. Paikan omistaja on näet italialainen mies, joka on naimisissa isäntämme Michaelin tädin kanssa. Huoneistomme sisustuskin on vahvasti italialaistyylinen. Aamiasen jälkeen kukin tekee mitä sillä hetkellä haluaa. Yks lukee kirjaa riippumatossa, toinen värittää värityskirjaa, kolmas etsii simpukoita rannasta ja neljäs taiteilee slacklinella. Välillä sadekauden viimerippeet ajavat meidät sisätiloihin päikkäreille. Ollaan hakattu filippiiniläisiä korttipelejä, pelattu lentopalloa, heitetty frisbeetä, käyty snorklaamassa, veneretkellä, polskuteltu altaassa, pesty pyykkiä mielenkiintoisella manuaalisella pyykkikoneella ja valmistettu itsellemme maittavaa ruokaa paikallisista raaka-aineista. Aika ei ole todellakaan käynyt pitkäksi ja viihdytään täällä erittäin hyvin. Päivät kuluvat kuin siivillä ja toisinaan jopa ihmetellään, että missä välissä sitä ehtisi töitä tekemään.

Isäntämme Michael on ansiokkaasti kuskannu meitä paikasta toiseen, ja reissut sisältyy aina tähän meidän vuokrahintaan, Joka toinen päivä on käyty kaupassa, tai siis paikallisella torilla hakemassa tuoreet hedelmät ja lihat, joita sitten kokkaamme, toisinaan myös isäntäväki. Michael asuu tässä samaisessa resortissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Aika kuluu mukavasti talonväen kanssa jutustellessa ja yhdessä ruokailessa. Ollaan opittu perheen avulla monia hyödyllisiä ja mielenkiintoisia asioita Filippiiniläisestä kulttuurista ja kuunneltu kiinnostuneina perheen menneistä vaiheista. Michael on uskomaton vitsiniekka ja satusetä, eikä hänen seurassaan taatusti tylsisty. Tämä meinasi jopa koitua taakaksemme, sillä hän koittaa keksiä meille koko ajan aktiviteetteja ja tekemistä. Meille kun riittäisi useimmiten ihan vaan tsillaillu tässä mielettömässä paikassa. Keskusteltiin aiheesta ja nykyään Michael vaatii että tullaan aina itse pyytämään mitä tarvitaan. Don´t be shy!

Tänään täällä on täysikuu ja meille on luvassa illalliseksi Michaelin tekemää barbequekanaa, kyllä meidän kelpaa. Manilassa kuulemma rieuhuu taifuuni, joka tarkottaa sitä, että täällä meri on uskomattoman tyyni ja suorastaan epätodellisen rauhallinen. On ollut jo monta päivää. Taifuunit pysyköön vastakin sen verran kukana että me saadaan nauttia tällaisesta merimaisemasta.

-rentoutuneet lomalaiset momobiitsiltä

Talla kertaa tulee tekstin sijaan pelkkaa kuvamateriaalia

Oslob, Cebu

Valashaiden kanssa uimassa.

Hedelmatorilta aamupalaa.

Vesiputousretkelta

Kukkotappelua seuraamassa

Majapaikan nakymia

Sulosia lapsia rannalla. Tehtiin yhdessa hiekkalinnaa.

Kaunis iltahetki

Yhtakkia polahdettiin keskelle koripallo-ottelua.

Momo Beach, Panglao, Bohol

Tippukiviluolilla

Turvallisen ja luotettavan olonen bambusilta.

Simpukkamuseossa

Taatusti tuoretta kookosjuomaa.

Relax

Dinnertime

Ruuanlaittoa

Suklaakukkulat

The Man Made Forest

Tarsieri

Samainen silta

Jokiristeilylla

Uima-altaaseen saatiin vihdoin vetta!

Ansku reenaa

Lisaa kuvia tulee heti ku keretaan ja paastaan kunnon netin aarelle.

Torstai ilta toivoa täynnä. Lähdettin innostunein mielin ja nälkäisinä kohti Cebun nightmarkettia katuruuan toivossa. Saatiin vinkki respasta ottaa jeepney nro 03B kadun toiselta puolelta ja suunnata 7 min matka kohti Cebu cityn keskustaa. Yritettiin pysäytettää ainakin neljä kaaraa ennen kuin löytyi auto, jossa oli tilaa meille kaikille. Hypättiin kyytiin, jossa parhaimmaan oli 25 tyyppiä ja se ei ollut todellakaan iso auto. Tunnelma oli tiivis mutta leppoisa. Kuskille vipattiin maksu tyyliin perimmäiseltä matkustajalta muutamien välikäsien kautta etupenkille, 7 pesoa per tyyppi eli alle 20 senttiä.

Matkaa oltiin taitettu jo jonkin aikaa kun vieressä istuvalta ystävälliseltä naiselta saatiin infoa markkinoiden sijainnista. Liikennevaloissa keskellä ruuhkaa autoon hyppäs ehkä viisvuotias laulava poika, joka rytmitti biisiä vesipullolla jossa oli kiviä sisällä. Sievää laulua, mutta tajuttiin samantien että kyseessä kerjäläinen, johon ei tehnyt mieli kiinnittää sen enempää huomiota. Kuljettaja vippas sille kolikon ja käski lähteä. Alko säälittää kyllä noi lapset, ku niitä on käsi ojossa tullu jo aika monta vastaan yhen päivän aikana. Kanssamatkustaja varoitti vielä painokkaasti taskuvarkaista ja käski pitämään laukuista tiukasti kiinni.

Perille päästyämme tajuttiin, että tuo ohje osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi, sillä paikallisetkin näyttivät kulkevan reppu etupuolella tai laukkua tiukasti puristaen. Koko nightmarkettia ei näkynyt ja pian selvisi että se olisi ehkä huomenna. Ei paljoa kuljettu siinä kaduilla, kun alko tulla fiilis, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat mahdollisia ryöstäjiä. Ei kannattanu pysähtyä ihmettelemään minne on menossa, koska saman tien herätettiin enemmän huomiota, etenkin sen takia, että paikalla ei näkynyt yhtään muita länkkäreitä.

 Niimpä me marssittiin määrätietosen näkösenä etiäpäin, ilman että meillä mitään päämäärää olikaan. Aika pian päädyttiin U-käännökseen ja lähettiin marssimaan samaan suuntaan mistä tultiinkin. Nälkä oli kova ja kadulta ei tehnyt mieli ruokaa ostaa, syystä että lompakon kaivaminen laukusta tuntui jotenkin itsensä altistamiselta varkaiden uhriksi. Paikallinen ruokaketju Madel`s Grill pelasti meidät tästä suosta, siellä lasi-ikkunoiden takana kelpasi kadumenoa ihmetellä. Iida rohkastu kaivamaan kameran esiin ja sai ikkunan läpi yhden kuvan Metro Cebun keskuksesta. Ihmisiä oli käsittämättömän paljon, ja siihen kova liikenne päälle. Huhhuhh!! Alako ajatus rantojen rauhasta tuntumaan niin houkuttelevalta että melkeeen ei ois malttanu seuraavaan päivään oottaa.

Kotimatka oli kans yhenlainen näytelmä. Ooteltiin tätä samaista 03B jeepneytä kadun toisella puolella, aivan kuten respa oli meitä ystävällismielisesti opastanu. Odotettiin vartti, puolituntia, kolme varttia, tunti... Ja ei, ei yhtäkään oikealla numerolla kulkevaa jeepneytä koko kadulla. Tai oli kyllä, mutta ne kulki väärään suuntaan. Lähettiin kävelemään katua kohti hostellia niin pitkälle ku osattiin. Ja sitten kun kadunmeno alko taas tuntumaan ahdistavalta, päädyttiin nappaamaan taksi. Voi sitä helpotuksen tunnetta kun vihdoin päästiin turvallisen tuntuselle kotikadulle. Ja Manilahan on tuo varmasti joku potenssiin kymmenen. Ei taija olla meidän paikka!

Illalla ilosella mielellä pakattiin rinkkaa ajatuksena siirtyä seuraavana päivänä Oslob- nimiseen kylään. Ja tänne meidät tänään bussi kuljettiki. Kylläpä on ihanan rauhallista verrattuna tuohon kaupungin hälinään. Meren kohinaa kuunnellessa tässä mukavassa pikku hostellissa mieli lepää. Kartta on pöydällä ja uudet retket näköpiirissä. Nyt meille tulee bloginpaivitystauko ja keskitymme lomailuun....

-Tytot Oslobista

Eka etappi

Viime lauantaina vietettiin läksiäisiä pikkujoulujen merkeissä Iidan kotona. Paikalla oli ihastuttava määrä rakkaita ystäviämme ja ilta oli täynnä iloista yhdessäoloa mutta silti myös haikeutta. Laulettiin joululauluja, vaikka ajatus joulusta tuntuu tosi kaukaiselta. Mukaan matkalle saatiin kivoja paketteja, jotka ilahduttaa varmasti vielä reissun päällä.

Pitkä ja uuvuttava matka kohteeseen aloitetettiin maanantaiyönä, jolloin ei juuri nukuttu. Riikka, Eeva ja Noora oli ihania ku heitti Iidan ja Hennan Tampereelta asti kentälle. Helsinki-Vantaalla treffattiin muun reissuporukan kans joskus neljän aikaan tiistaiaamuna. Ekan kerran vaihdettin konetta Amsterdamissa, jossa piti tehä vielä uus lähtöselvitys. Puolitoista tuntia lentojen välillä ei ollu yhtään liikaa ku jouduttiin kävellä lentokentän päästä toiseen. Tästä alko yli 11 tunnin lentomatka, joka meni yllättävän nopeesti. Luultavasti siks, ku oltiin niin väsyneitä, että nukuttiin suurin osa matkasta. Univajeesta kertokoon se, että ei pysyny hereillä edes sillon, ku lentoemäntä oli ruokakärryn kanssa parin penkkirivin päässä tulossa. Silmät vaan lurppas kii ja vieruskaveri joutu tökkäsee hereille.

Vaihto Singaporessa meni kyllä ihan sumussa. Väsymys oli valtava koska #koiranuni (sääliks käy koirat, jos niitten uni on tommosta). Seuraava kone oli Silk Air, joka ei meijän porukalta hirveenä kehuja saa kalasteltua. Alko olla pinna jo aika kireellä ni lentoemäntien vauhdikas sinkoilu ja häsellys käytävillä ei ainakaan rentouttanu tunnelmaa. Henkilökunta näytti niin nuorilta että leikiteltiin ajatuksella, että jos nyt jotain oikeesti sattuis ni nuo tyttöset ois ensimmäisenä laskemassa hätäuloskäynneistä liukumäellä turvaan. Pointsit kuitenki kapteenille, joka teki reilusti smootheimman laskeutumisen (muut oli aika vauhdikkaan epätasaisia).

Oli kyllä voitonjuhlan ja helpotuksen tuntua ku käveltiin putkessa terminaaliin Filippiinien trooppisessa ilmastossa ja fiilisteltiin että nyt se istuskelu on vihdoin ohi. Tultiin aulaan, josta ei yhtäkkiä päästykkään mihinkään ja porukka jäi hengailee sinne. Tässä kohtaa tuli mieleen, että koneessa oli kuulutettu jotain, josta meille jäi mieleen vaan 45min odotus. Mietittin että tarkotettiinko laukkuja vai passintarkastuksia, joihin jouduttiin Singaporessa täyttää kolmet laput. Kysästiin vartijalta, joka käski vaan venailla. Ei me kauan keretty istuskella ku porukka ympärillä alko valua samaan koneeseen mistä just oltiin tultu. Tässä kohtaa oli pakko mennä kysäsee virkailijalta että mitä meijän pitää tehdä. Vastaukseks saatiin myötätuntonen naurahdus ja käsky marssia takas koneeseen. Ei tää oo vielä Cebu!!

Tästä välilaskusta fiilis oli sangen epätoivonen, ei ois jaksanu enää yhtään lentoa ku matkaa oli taitettu jo reilusti yli vuorokausi. Vika pätkä oli yhtä tuskaa. Ei me ehitty ees vilttiä pyytää ku oltiin jo unessa, uniasennoista kärsi niin niskat, päät ku jalatki. Etenki Hennalla oli haastavaa asetella pitkät säärensä koneen ahtaisiin jalkatilohin. 

Voi sitä riemua sitten ku vihdoin oltiin varmuudella Cebussa. (Terminaalissa eräs filippiino huikkas että welcome to Cebu, niin pysty oleen varma! :D ) Passintarkastusten jälkeen haettiin rinkat, ja Ansku huomas että rinkasta oli toinen olkain lähes kokonaan poikki. Ilmeisesti se oli johonki kiinni nimikyltistä jääny, ja siitä pikkusen rivakammin irti kiskastu, ku kyseinen kyltti oli hävinny ja rinkka hajonnu. Noh, jotenki se kuitenki selässä pysy ja me siirryttiin ulos miettimään että millä sitä hostellille ittenmme toimitettas. Otettiin oikeen reppureissausohjeet (Riku ja Tunna) käyttöön ja siirryttiin vähä sivummalle seuraamaan tilannetta. Sitteku kovin hässäkkä oli taksikuskien eessä laantunu, lähti Sofia ja Iida selvittämään millä taksilla mennään ja mihin hintaan. Sopuhinnalla päästiin tähän Cebu Tropical hosteliin johon oltiin eka yö etukäteen varattu.

Ensimmäiset kohtaamiset paikallisten kans, ja heti oli tuntuma että nää on hyviä tyyppejä. OIkeen mukavia, puheliaita ja ilosia kavereita. Huoneemme sattu oleen ilmastoitu, mikä tietenki tuntu mukavalta. Erittäin mukavalta. Iida samalla meitä kuitenki rakkaasti muistutti että tähän ei saa tottua. Näitä ei oo jatkossa kovinkaan paljo luvassa. Päiväunien jälkeen käytiin vähä ympäristöä kurkkaamassa. Syötiin kadun toisella puolella olevassa katukeittiössä nuudelia ja kanakeittoa (joka tuskin oli kanaa nähnykkään). Ruoka kuitenki maistu ja se oli halapaa. Maksettiin noista ruoka-annoksista yhteensä vajaa kolme euroa, eli 140 pesoa. Meinas ihan tulla ongelmia ku ei  paikanpitäjällä meinannu löytyä 500 peson (n.10e) setelistä antaa rahaa takasi. Jos paikallisten tyyliin syö, niin ei siihen kyllä rahaa tarvi liiaksi laittaa.  Kello ku kävi iltaseitsemää, niin me hilauduttiin jo huoneeseen suunnittelemaan yöunia. Ja ennen iltakaheksaa tais kaikki olla unessa. 

Kun aamulla sitte herättiin, niin lähettiin metsästämään itellemme aamupalaa. Talsittiin semmonen tunnin reissu (ilman vettä, tottakai, tuntu pahalta, tottakai) ennenku löydettiin ostoskeskus. Ovesta ei kukaan sisälle päässy, ennen kuin vartijat oli laukut tarkistanu ja metallinpaljastimella testannu. Ei sillain ainakaan lisänny turvallisuudentunnetta nuo toimenpiteet. Siitä sitte lähettiin ettimään aamupalapaikkaa. Ku oltiin saatu ittemme ravittua ni ryhdyttiin metästämään Anskulle uutta rinkkaa. Sitä saatiinki jonku aikaa ettiä, ennenku sopiva löyty. Shopping center oli iso! Kaupoissa ku kierrettiin ni erityisesti kiinnitti huomiota myyijen määrä. Niitä oli ihan tolokuttomasti!

Palattiin huoneeseen kuumimpaan iltapäivähelteiden aikaan ja otettiin rennosti muutama tunti ennen ku lähettiin syömään.

Reissunaiset Cebusta

Odottavan aika on pitkä...

Viimesellä viikolla aika on pysähtynyt. Ei kertakaikkiaan jaksaisi odottaa enää hetkeäkään, että pääsisi tropiikin syleilyyn. Lämpotilaennusteet lupailevat kohteeseen kutkuttavia hellelukemia 30 asteen paremmalle puolelle. Reissukuumetta ei ainakaan helpota se, että jokapäiväinen fiilistely ja unelmabiitsien googlailu saa aikaan entistä malttamattomamman olotilan. Aamujahan ei ole enää kuin 4, joten kai sitä saaki jo ´´vähä´´ fiilistellä ja ravata levottomasti kämppää ympäri.
Loputkin raskaan työn raatajat ovat hypänneet pois oravanpyörästä ja heittäytyneet vapaalle.

Uuvuttavaa on ollu hoitaa miljoonia pikkuasioita rokotuksista aurinkorasvavarastojen täydentämiseen sekä viimeisten hellevaatteiden hankkimiseen. Rinkkaa on pakattu ja tyhjennetty jo moneen otteeseen. Ote meinaa lipsua ja pakkaaminen lähtee välillä ihan lapasesta (vaikka eihän niitä kohta enää tarvitakaan). Kaikki kesähepeneet on mahduttava rinkkaan, vaikka vähemmälläkin pärjäis. Paljon ylimääräistä tilaa ei tunnu jäävän.

Joka tuutista toitotetaan, että olkaa sitten varovaisia etenkin Filippiineillä. Kidnappaukset, ryöstöt, taifuunit yms on toki otettu huomioon, mutta ei jaksa niistä ottaa ylimääräistä ressiä. Uskotaan, että maalaisjärjellä, hyvällä tilannetajulla ja tiedotusvälineitä seuraamalla pääsee jo pitkälle ja välttyy toivottavasti suuremmilta katastrofeilta.

Vielä muutama päivä aikaa ``nauttia`` näistä alkavan talven keleistä ja hiipivästä jouluhössötyksestä, joita tuskin tullaan reissussa kaipaamaan. Ihania ihmisiä tänne jää kyllä paljon ja niitä tullaan varmasti kaipaamaan maailman toisella puolen. Monet haikeat hyvästit on vielä jätettävä, ennenkuin tiistaiaamuna noustaan koneeseen.


- Ansku & Iida