Villa Carmela Librada Resort

Aivan aluksi iso kiitos kaikista kommenteista ja terveisistä mitä ollaan tänne blogiin saatu, niitä on ollut ilo lukea ja odotetaan niitä aina innolla. Nyt vähän selostusta menneistä tapahtumista.. Majapaikan netti pelittää sen verran että tekstiä pystyy julkaseen. Toissapäivänä laitettiin kuvia nettikahvilassa ja meni ihan sekuntipeliksi, että ehittiin painaa julkaisunappia, siksi jäi kuvatekstit vähän lyhyehköiksi.

Lähdettiin Oslobista, Cebun saarelta luultua aikaisemmin viime viikon maanantaina. Oltiin suunniteltu ja kuviteltu viihtyvämme saarella pidempään mutta se ei vastannutkaan odotuksia, jotka olivat reissuun lähtiessä tietenkin todella korkeella. Unelmabiitsit ja rantaelämä oli kiikarissa mutta ei löydetty etsimäämme Cebusta. Koska Panglaosta ja Boholista löydettiin kiinnostavia ja hyvältä kuulostavia asioita, päätettiin lähteä sinne turhia viivyttelemättä. Matka taittui paikallisella, mielenkiintoisen näköisellä bambuveneellä, joka ei todellakaan tuntunut myrskyn kestävältä. Meren tarjotessa parimetrisiä aaltoja, Hennalla teki tiukkaa pelkotilojen hallitsemisessa ja hän katseli kaihoten pelastusliiviröykkiötä ja suunnitteli kuinka sellaisen kanssa selvitä meren aallokossa. Perille päästiin litimärkinä suolaisen veden huuhdottua kasvojamme koko matkan ajan.

Pölähdettiin Pangalon saarelle Alona biitsille, joka osottautui melko vilkkaan oloiseksi turistimestaksi. Taidettiin jo siinä vaiheessa päättää, että halutaan yöpaikka jostain syrjäisemmästä kolkasta. Se tunne, kun saapuu nälkäisenä ja matkasta rasittuneena koko pieni omaisuus selässä uuteen paikkaan, eikä ole hajuakaan missä meinaa yöpyä. Samalla paikalliset hyökkäävät silmät kiiluen rahannälkäisinä kuin korppikotkat aavikolla haaskan kimppuun. Where you stay? I have good place for you! Cheap hotel for you mam! You need transport? Ja ajatus, joka näiden näennäisesti hyväätarkoittavien ihmisten päässä pyörii on tiivistettynä yhteen sanaan MONEY. Näissä tilanteissa vaaditaan aivan hulluna kärsivällisyyttä ja pinnan loputonta venyttämistä, koska ei halua kuitenkaan olla töykeä näille ihmisille, jotka kuitenkin vain yrittävät hankkia elantoaan.

Biitsille saavuttuamme mentiin samantien ravintolaan syömään. Kun näistä tunteista (tuntemuksista); väsymys, nälkä, vessahätä, painavat rinkat, saatiin vedettyä yli nälkä ja vessahätä, ja rinkatkin sai hetkeksi selästään laskea, alko elämä taas näyttämään pikkusen kirkkaammalta. Kun rinkat selässä oltiin taas kadulla niin korppikotkat alkoivat jälleen haaskaa lähestyä, mutta vähä pienemmällä laumalla ku edellisellä kerralla. Erään miehen mukana sitte lähdettiin erästä hostellia katsomaan. Matka sinne urealta haisevan ahtaan käytävän läpi ei herättänyt meissä varsin innostuneita fiiliksiä. Muutenkaan paikka ei vastannu meidän odotuksia, me kun haluttiin meren lähelle. Mies oli kuitenkin sitkeä kuin kirppu koiran turkissa. Hän aikoi kuskata meidät paikkaan joka olisi rauhallisempi, mutta silti meren rannalla ja vieläpä hinnaltaan edullinen.

Hypättiin miehen kyytiin ja päädyttiin aivan ihastuttavaan paikkaan, jonka pihaa reunusti palmu poikineen ja ranta oli todella rauhallinen ja paikka muutenkin viihtyisän oloinen. Saatiin neuvoteltua hyvä hinta huoneelle ja roudattiin rinkat sisään huoneeseen samalla kun osa porukasta meni kirjaamaan meitä sisälle. Yhtäkkiä, kuinka ollakkaan, hinta kallistui huomattavasti ja tästä suivaantuneina haettiin rinkat mielenosoituksellisesti takaisin autoon ja kehotettiin kuskia miettimään meille seuraavaa potentiaalista yöpaikkaa. Matka jatkui päivän jo kääntyessä iltaan kohti seuraavaa rantaa ja meillä alkoi jo olla kyllästynyt ja epätoivoinenkin olo. Se vaan kasvoi kun saavuimme seuraavan kohteen ovelle, jossa roikkui lappu: Sorry we are closed. Tunne oli tyrmistynyt. Pihalla hengailevat paikalliset kuitenkin herättivät jälleen toivokkuutemme eloon kehottaessaan meitä kävelemään rantaa puoli kilometriä eteenpäin.

Saavuimme puutarhaan, joka näytti heti täydellisen kotoisalta ja rauhaisalta. Isäntä kohotteli kulmiaan (paikallinen tapa, josta saisi yhden blogipäivityksen) ja pohti hintaa vakavannäköisenä. Hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen ja olimme valtavan huojentuneita löytäessämme majapaikan ainakin muutamaksi yöksi. Odotellessamme huoneiston siivoamista, tajusimme pian olevamme ainoat asukkaat tässä neljä huoneistoa kattavassa resortissa. Alkoi tuntua, että ollaan löydetty maanpäällinen paratiisi. Uima-allas on askeleen päästä etuovelta ja meri siintää vain kolmenkymmenen metrin päässä. Tähän lisättynä talonväen uskomaton vieraanvaraisuus, jopa hämmentävä ystävällisyys ja jatkuva huolenpito on saanut meidät viihtymään tässä paikassa jo yli viikon. Todennäköisesti tulemme viettämään täällä vielä pari seuraavaakin viikkoa. Ompa isäntäväki yrittänyt jouluksikin houkutella erinäisillä pikku porkkanoilla kuten kokonainen sika grillissä, livemusiikkia rannalla, ilotulitteet, joulukirkko jne. Let´s see.

Tavanomaiseen päiväohjelmaamme kuuluu monenlaista mukavaa. Yleensä heräillään kaheksan yheksän aikaan (ilman herätyskelloa) ja laitetaan itse aamiainen omassa keittiössämme. Breakfast sisältää useimmiten tuoreita hedelmiä, paistettua kanamunaa ja paahtoleipää sekä italialaista mutteripannukahvia. Paikan omistaja on näet italialainen mies, joka on naimisissa isäntämme Michaelin tädin kanssa. Huoneistomme sisustuskin on vahvasti italialaistyylinen. Aamiasen jälkeen kukin tekee mitä sillä hetkellä haluaa. Yks lukee kirjaa riippumatossa, toinen värittää värityskirjaa, kolmas etsii simpukoita rannasta ja neljäs taiteilee slacklinella. Välillä sadekauden viimerippeet ajavat meidät sisätiloihin päikkäreille. Ollaan hakattu filippiiniläisiä korttipelejä, pelattu lentopalloa, heitetty frisbeetä, käyty snorklaamassa, veneretkellä, polskuteltu altaassa, pesty pyykkiä mielenkiintoisella manuaalisella pyykkikoneella ja valmistettu itsellemme maittavaa ruokaa paikallisista raaka-aineista. Aika ei ole todellakaan käynyt pitkäksi ja viihdytään täällä erittäin hyvin. Päivät kuluvat kuin siivillä ja toisinaan jopa ihmetellään, että missä välissä sitä ehtisi töitä tekemään.

Isäntämme Michael on ansiokkaasti kuskannu meitä paikasta toiseen, ja reissut sisältyy aina tähän meidän vuokrahintaan, Joka toinen päivä on käyty kaupassa, tai siis paikallisella torilla hakemassa tuoreet hedelmät ja lihat, joita sitten kokkaamme, toisinaan myös isäntäväki. Michael asuu tässä samaisessa resortissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Aika kuluu mukavasti talonväen kanssa jutustellessa ja yhdessä ruokailessa. Ollaan opittu perheen avulla monia hyödyllisiä ja mielenkiintoisia asioita Filippiiniläisestä kulttuurista ja kuunneltu kiinnostuneina perheen menneistä vaiheista. Michael on uskomaton vitsiniekka ja satusetä, eikä hänen seurassaan taatusti tylsisty. Tämä meinasi jopa koitua taakaksemme, sillä hän koittaa keksiä meille koko ajan aktiviteetteja ja tekemistä. Meille kun riittäisi useimmiten ihan vaan tsillaillu tässä mielettömässä paikassa. Keskusteltiin aiheesta ja nykyään Michael vaatii että tullaan aina itse pyytämään mitä tarvitaan. Don´t be shy!

Tänään täällä on täysikuu ja meille on luvassa illalliseksi Michaelin tekemää barbequekanaa, kyllä meidän kelpaa. Manilassa kuulemma rieuhuu taifuuni, joka tarkottaa sitä, että täällä meri on uskomattoman tyyni ja suorastaan epätodellisen rauhallinen. On ollut jo monta päivää. Taifuunit pysyköön vastakin sen verran kukana että me saadaan nauttia tällaisesta merimaisemasta.

-rentoutuneet lomalaiset momobiitsiltä