Eka etappi

Viime lauantaina vietettiin läksiäisiä pikkujoulujen merkeissä Iidan kotona. Paikalla oli ihastuttava määrä rakkaita ystäviämme ja ilta oli täynnä iloista yhdessäoloa mutta silti myös haikeutta. Laulettiin joululauluja, vaikka ajatus joulusta tuntuu tosi kaukaiselta. Mukaan matkalle saatiin kivoja paketteja, jotka ilahduttaa varmasti vielä reissun päällä.

Pitkä ja uuvuttava matka kohteeseen aloitetettiin maanantaiyönä, jolloin ei juuri nukuttu. Riikka, Eeva ja Noora oli ihania ku heitti Iidan ja Hennan Tampereelta asti kentälle. Helsinki-Vantaalla treffattiin muun reissuporukan kans joskus neljän aikaan tiistaiaamuna. Ekan kerran vaihdettin konetta Amsterdamissa, jossa piti tehä vielä uus lähtöselvitys. Puolitoista tuntia lentojen välillä ei ollu yhtään liikaa ku jouduttiin kävellä lentokentän päästä toiseen. Tästä alko yli 11 tunnin lentomatka, joka meni yllättävän nopeesti. Luultavasti siks, ku oltiin niin väsyneitä, että nukuttiin suurin osa matkasta. Univajeesta kertokoon se, että ei pysyny hereillä edes sillon, ku lentoemäntä oli ruokakärryn kanssa parin penkkirivin päässä tulossa. Silmät vaan lurppas kii ja vieruskaveri joutu tökkäsee hereille.

Vaihto Singaporessa meni kyllä ihan sumussa. Väsymys oli valtava koska #koiranuni (sääliks käy koirat, jos niitten uni on tommosta). Seuraava kone oli Silk Air, joka ei meijän porukalta hirveenä kehuja saa kalasteltua. Alko olla pinna jo aika kireellä ni lentoemäntien vauhdikas sinkoilu ja häsellys käytävillä ei ainakaan rentouttanu tunnelmaa. Henkilökunta näytti niin nuorilta että leikiteltiin ajatuksella, että jos nyt jotain oikeesti sattuis ni nuo tyttöset ois ensimmäisenä laskemassa hätäuloskäynneistä liukumäellä turvaan. Pointsit kuitenki kapteenille, joka teki reilusti smootheimman laskeutumisen (muut oli aika vauhdikkaan epätasaisia).

Oli kyllä voitonjuhlan ja helpotuksen tuntua ku käveltiin putkessa terminaaliin Filippiinien trooppisessa ilmastossa ja fiilisteltiin että nyt se istuskelu on vihdoin ohi. Tultiin aulaan, josta ei yhtäkkiä päästykkään mihinkään ja porukka jäi hengailee sinne. Tässä kohtaa tuli mieleen, että koneessa oli kuulutettu jotain, josta meille jäi mieleen vaan 45min odotus. Mietittin että tarkotettiinko laukkuja vai passintarkastuksia, joihin jouduttiin Singaporessa täyttää kolmet laput. Kysästiin vartijalta, joka käski vaan venailla. Ei me kauan keretty istuskella ku porukka ympärillä alko valua samaan koneeseen mistä just oltiin tultu. Tässä kohtaa oli pakko mennä kysäsee virkailijalta että mitä meijän pitää tehdä. Vastaukseks saatiin myötätuntonen naurahdus ja käsky marssia takas koneeseen. Ei tää oo vielä Cebu!!

Tästä välilaskusta fiilis oli sangen epätoivonen, ei ois jaksanu enää yhtään lentoa ku matkaa oli taitettu jo reilusti yli vuorokausi. Vika pätkä oli yhtä tuskaa. Ei me ehitty ees vilttiä pyytää ku oltiin jo unessa, uniasennoista kärsi niin niskat, päät ku jalatki. Etenki Hennalla oli haastavaa asetella pitkät säärensä koneen ahtaisiin jalkatilohin. 

Voi sitä riemua sitten ku vihdoin oltiin varmuudella Cebussa. (Terminaalissa eräs filippiino huikkas että welcome to Cebu, niin pysty oleen varma! :D ) Passintarkastusten jälkeen haettiin rinkat, ja Ansku huomas että rinkasta oli toinen olkain lähes kokonaan poikki. Ilmeisesti se oli johonki kiinni nimikyltistä jääny, ja siitä pikkusen rivakammin irti kiskastu, ku kyseinen kyltti oli hävinny ja rinkka hajonnu. Noh, jotenki se kuitenki selässä pysy ja me siirryttiin ulos miettimään että millä sitä hostellille ittenmme toimitettas. Otettiin oikeen reppureissausohjeet (Riku ja Tunna) käyttöön ja siirryttiin vähä sivummalle seuraamaan tilannetta. Sitteku kovin hässäkkä oli taksikuskien eessä laantunu, lähti Sofia ja Iida selvittämään millä taksilla mennään ja mihin hintaan. Sopuhinnalla päästiin tähän Cebu Tropical hosteliin johon oltiin eka yö etukäteen varattu.

Ensimmäiset kohtaamiset paikallisten kans, ja heti oli tuntuma että nää on hyviä tyyppejä. OIkeen mukavia, puheliaita ja ilosia kavereita. Huoneemme sattu oleen ilmastoitu, mikä tietenki tuntu mukavalta. Erittäin mukavalta. Iida samalla meitä kuitenki rakkaasti muistutti että tähän ei saa tottua. Näitä ei oo jatkossa kovinkaan paljo luvassa. Päiväunien jälkeen käytiin vähä ympäristöä kurkkaamassa. Syötiin kadun toisella puolella olevassa katukeittiössä nuudelia ja kanakeittoa (joka tuskin oli kanaa nähnykkään). Ruoka kuitenki maistu ja se oli halapaa. Maksettiin noista ruoka-annoksista yhteensä vajaa kolme euroa, eli 140 pesoa. Meinas ihan tulla ongelmia ku ei  paikanpitäjällä meinannu löytyä 500 peson (n.10e) setelistä antaa rahaa takasi. Jos paikallisten tyyliin syö, niin ei siihen kyllä rahaa tarvi liiaksi laittaa.  Kello ku kävi iltaseitsemää, niin me hilauduttiin jo huoneeseen suunnittelemaan yöunia. Ja ennen iltakaheksaa tais kaikki olla unessa. 

Kun aamulla sitte herättiin, niin lähettiin metsästämään itellemme aamupalaa. Talsittiin semmonen tunnin reissu (ilman vettä, tottakai, tuntu pahalta, tottakai) ennenku löydettiin ostoskeskus. Ovesta ei kukaan sisälle päässy, ennen kuin vartijat oli laukut tarkistanu ja metallinpaljastimella testannu. Ei sillain ainakaan lisänny turvallisuudentunnetta nuo toimenpiteet. Siitä sitte lähettiin ettimään aamupalapaikkaa. Ku oltiin saatu ittemme ravittua ni ryhdyttiin metästämään Anskulle uutta rinkkaa. Sitä saatiinki jonku aikaa ettiä, ennenku sopiva löyty. Shopping center oli iso! Kaupoissa ku kierrettiin ni erityisesti kiinnitti huomiota myyijen määrä. Niitä oli ihan tolokuttomasti!

Palattiin huoneeseen kuumimpaan iltapäivähelteiden aikaan ja otettiin rennosti muutama tunti ennen ku lähettiin syömään.

Reissunaiset Cebusta