PALMUSTA PALMUUN

Torstai ilta toivoa täynnä. Lähdettin innostunein mielin ja nälkäisinä kohti Cebun nightmarkettia katuruuan toivossa. Saatiin vinkki respasta ottaa jeepney nro 03B kadun toiselta puolelta ja suunnata 7 min matka kohti Cebu cityn keskustaa. Yritettiin pysäytettää ainakin neljä kaaraa ennen kuin löytyi auto, jossa oli tilaa meille kaikille. Hypättiin kyytiin, jossa parhaimmaan oli 25 tyyppiä ja se ei ollut todellakaan iso auto. Tunnelma oli tiivis mutta leppoisa. Kuskille vipattiin maksu tyyliin perimmäiseltä matkustajalta muutamien välikäsien kautta etupenkille, 7 pesoa per tyyppi eli alle 20 senttiä.

Matkaa oltiin taitettu jo jonkin aikaa kun vieressä istuvalta ystävälliseltä naiselta saatiin infoa markkinoiden sijainnista. Liikennevaloissa keskellä ruuhkaa autoon hyppäs ehkä viisvuotias laulava poika, joka rytmitti biisiä vesipullolla jossa oli kiviä sisällä. Sievää laulua, mutta tajuttiin samantien että kyseessä kerjäläinen, johon ei tehnyt mieli kiinnittää sen enempää huomiota. Kuljettaja vippas sille kolikon ja käski lähteä. Alko säälittää kyllä noi lapset, ku niitä on käsi ojossa tullu jo aika monta vastaan yhen päivän aikana. Kanssamatkustaja varoitti vielä painokkaasti taskuvarkaista ja käski pitämään laukuista tiukasti kiinni.

Perille päästyämme tajuttiin, että tuo ohje osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi, sillä paikallisetkin näyttivät kulkevan reppu etupuolella tai laukkua tiukasti puristaen. Koko nightmarkettia ei näkynyt ja pian selvisi että se olisi ehkä huomenna. Ei paljoa kuljettu siinä kaduilla, kun alko tulla fiilis, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat mahdollisia ryöstäjiä. Ei kannattanu pysähtyä ihmettelemään minne on menossa, koska saman tien herätettiin enemmän huomiota, etenkin sen takia, että paikalla ei näkynyt yhtään muita länkkäreitä.

 Niimpä me marssittiin määrätietosen näkösenä etiäpäin, ilman että meillä mitään päämäärää olikaan. Aika pian päädyttiin U-käännökseen ja lähettiin marssimaan samaan suuntaan mistä tultiinkin. Nälkä oli kova ja kadulta ei tehnyt mieli ruokaa ostaa, syystä että lompakon kaivaminen laukusta tuntui jotenkin itsensä altistamiselta varkaiden uhriksi. Paikallinen ruokaketju Madel`s Grill pelasti meidät tästä suosta, siellä lasi-ikkunoiden takana kelpasi kadumenoa ihmetellä. Iida rohkastu kaivamaan kameran esiin ja sai ikkunan läpi yhden kuvan Metro Cebun keskuksesta. Ihmisiä oli käsittämättömän paljon, ja siihen kova liikenne päälle. Huhhuhh!! Alako ajatus rantojen rauhasta tuntumaan niin houkuttelevalta että melkeeen ei ois malttanu seuraavaan päivään oottaa.

Kotimatka oli kans yhenlainen näytelmä. Ooteltiin tätä samaista 03B jeepneytä kadun toisella puolella, aivan kuten respa oli meitä ystävällismielisesti opastanu. Odotettiin vartti, puolituntia, kolme varttia, tunti... Ja ei, ei yhtäkään oikealla numerolla kulkevaa jeepneytä koko kadulla. Tai oli kyllä, mutta ne kulki väärään suuntaan. Lähettiin kävelemään katua kohti hostellia niin pitkälle ku osattiin. Ja sitten kun kadunmeno alko taas tuntumaan ahdistavalta, päädyttiin nappaamaan taksi. Voi sitä helpotuksen tunnetta kun vihdoin päästiin turvallisen tuntuselle kotikadulle. Ja Manilahan on tuo varmasti joku potenssiin kymmenen. Ei taija olla meidän paikka!

Illalla ilosella mielellä pakattiin rinkkaa ajatuksena siirtyä seuraavana päivänä Oslob- nimiseen kylään. Ja tänne meidät tänään bussi kuljettiki. Kylläpä on ihanan rauhallista verrattuna tuohon kaupungin hälinään. Meren kohinaa kuunnellessa tässä mukavassa pikku hostellissa mieli lepää. Kartta on pöydällä ja uudet retket näköpiirissä. Nyt meille tulee bloginpaivitystauko ja keskitymme lomailuun....

-Tytot Oslobista