Matka jatkuu...

Yöjunalla mentiin Bangokkiin ja sieltä on jo lennetty Balille.

Yöjuna itsessään oli erittäin miellyttävä kokemus. Matka kesti 14 tuntia. Liilan junan viimeinen vaunu kätki sisäänsä meidän tulevan yöpaikan. Matka Bangkokkiin alkoi illalla viideltä. Junassa oli istumapaikat, joista illan tullen näppärästi herttainen ja ahkera vaunupoikamme sijasi meille vuoteet noin yhdeksän aikaan. Vuoteet olivat siistit ja sopivan pehmeät. Tyyny, peitto ja valkoiset lakanat olivat suorastaan luksustasoa. Jokainen sai omaa rauhaa kun vetäisi verhot makuuloossin eteen. Ei oltu pitkään aikaan nukuttu niin hyvin kuin tässä idän pikajunassa. Aamun kajastaessa saavuimme Bangkokin asemalle ja alettiin ihmettelemän että minne sitä ittemme majotettas.

Pohjois-Thaimaan maisemia junan ikkunasta.

Yösijat yöunille yöjunassa.

Soffi nappas yläparven.

Ansku alapedin.

Silmäpussit kertoo että unen tarve on kova!

Jälleen oltiin puoliviisaina katsottu alue mistä majapaikkaa aateltiin etsiä. Siispä suuntasimme taksilla kohti Khao San Roadia. Katu, jonne kaikki Bangkokissa olevat reppureissaajat menevät. Aamupalan jälkeen alkoi päivän raskain osuus, rinkkojen kanssa asunnon metsästys. Soffin olotilaa pahensi vielä katala vatsakipu. Muutaman hutikyselyn jälkeen löysimme itsellemme majapaikan. Paikka oli vaatimaton, mutta SIISTI ja HALPA. Mikään ei tunnu hienommalta, kuin jos majapaikkaa voi kuvailla näillä kahdella kursivoiduilla sanoilla. Sillon reissaajan mieli kiittää! Jos nyt jotain miinusta pitää tästä meidän majoituksesta hakea, niin patjat oli kovat. Ehottomasti pomppas ykkössijalle tähänastisista! Ja koska paikka oli vaatimaton, sitä olivat myös seinät ja ovet. Hatarat... Tarkotti sitä että kun käytävänaapuri (arveluttavan ja arvaamattoman luonteen omaava) innostu lähes joka yönä (itseasiassa myös aamuisin ja iltasin) raivoamaan toiselle naapurille metelistä, siellä ei nukkunut ihan kukaan! Mutta nämähän on pientä, kun paikka on halpa ja siisti!

Kiinakaupungin tarjonta oli uskomaton! Kaikkea krääsää löyty ja miljoonia kappaleita. Tuli semmonen olo että voi meijän maapalloparkaa minkälaista kuormaa se joutuu kantamaan kun kulutus on tätä luokkaa...

Pad Thaita suoraan kadulta, Hinta alle euron annos. Ja on hyvää!

Itse kokki työssään...

Melkeen opittiin yhtä näppäriksi ku kiinalaiset noitten puikkojen kanssa.

Elämän eliksiiriä Bangkokin ruuhkissa.

Parissa ylemmässä kerroksessa kulki junia, seuraavassa ihmiset käveli ja katutasossa meni autot.

Saasteet ottaa henkeen... Kuumassa ilmassa, Tuktukin kyydissä, keskellä kauheita ruuhkia ei tunnu yhtään terveeltä hengittää. Ei enää ihmetytä yhtään miksi suurin osa paikallisista käyttää hengityssuojaimia.

Bangkokissa, tässä maailman kuumimmassa pääkaupungissa, vietettiin aikaa lähinnä kauppakeskuksissa. Rahaahan siihen touhuun meni. Minkä majotuksessa voittaa, sen ostoksilla häviää. Mutta ei me Bangkokkiin ostoksille tultu, vaan osa reissuporukasta halusi hakea Indonesiaan kahden kuukauden viisumia etukäteen. Homma hoituikin kätevästi. Maanantaina hakemukset sisään, ja keskiviikkona oli viisumi kourassa. Täällä hoidimme myös pieniä peliliikkeitä rinkkojemme suhteen. Kotia kohti lähti muutaman kilon painoinen paketti kaikilta, toivotaan että Kusti polkee Aasiasta Eurooppaan ja ostokset on kotona ennen meitä..

Bangkokin pienissä kuppiloissa viihtyi jääkahvin äärellä.

"Kyllä täältä kaupungista haluaa jo pois", mietiskelee Sofia. Balin valojen tuikkiessa jo aurinkolasien linsseissä...

Pakko ehkä kertoa meidän museokäynnistä... Ansku bongas Thaimaaoppaastaan että Bangkokissa on sairaalan yhteydessä Siriraj Bimuksthan Museum ja Siriraj Medical Museum. Erityisesti meitä kiehtoi oppaan kertomus rikoslääketieteellisestä osastosta, ja kaksipäisestä vauvasta. Matka museolle taitettiin paikallisten suosimalla jokilaivayhteydellä. Joki oli likainen, mutta laiva kulki joutuin. 

Museossa ensimmäisenä mentiin osastolle johon oli säilötty sikiöitä eri vaiheissaan, ja kaikenlaisia vauvoja jotka eivät olleet syntymässään saaneet kovin vahvoja elämän edellytyksiä. Yhdellä oli kaksi päätä, toinen oli kaverin kanssa kiinnittynyt vatsasta toisiinsa, yhdellä uupui päälaki jne. Vauvat lilluivat jossakin nesteessä lasisissa "vitriineissä". Ne oli siis aitoja ja oikeita vauvoja. Iho niillä oli säilöntätoimenpiteistä huolimatta harmaantunut. Tällä osastolla käsiteltiin pelkästään sikiöitä ja vauvoja. Seuraavassa huoneessa oli kaikenlaisia kasvaimia. Niistä oli kerrottu tarinoita, oli kuvia, ja löytyi sieltä avattuja säilöttyjä elimiäkin.

Saavuimme seuraavaan huoneeseen. Siellä alkoi heti esittely itsemurhan tehneistä, autokolarissa olleista, tapetuksi tulleista ihmisistä. Oli kalloja joita luodit olivat lävistäneet, kuvia onnettomuudessa ja tulipaloissa ruhjoutuneista ruumiista, kaikenlaisia elimiä esim. luodin lävistämä sydän. Vitriinissä oli muumioitunut joillain aineilla käsitelty sarjamurhaajan ruumis. Tämä osasto oli raju. Jokaisella tuli huono ja oksettava olo. Nytkin kun tätä kirjottaa tulee kurkkuun sama etova fiilis. Ehdottomasti yks vaikuttavimmista kokemuksista mitä sitä on elämässään tavannut. Samalla osastolla myös esiteltiin tsunamia luonnonvoimana ja tätä surullisen kuuluisaa jouluista aaltoa, sen aiheuttamia tuhoja kuvin, videoin ja vahanukein. On se ollu kyllä melekonen tragedia sekin. Huhhuhh!

Tästä siirryimme sitte keveämpien aiheiden pariin, kolmanteen huoneeseen jonka ovessa oli teksti Parasitologia. Siinä sitte päästiin tutstumaan kaikenlaisiin parasiitteihin ja muihin epämiellyttäviin ihmisruumiiseen tunkeviin tauteihin. Ei se mukava osasto ollu tämäkään. Tuli hirvittävän onnellinen olo ettei omista yhtäkään parasiittia (eikai?eihän?eivarmasti?)!! Yhhyhh! Olis se ahistavaa! Museo jätti  kyllä hetkeksi huonon olon. Vaikka olis ollu nälkä, niin heti ei syömään tehny mieli mennä. Kuvia siellä ei saanut ottaa, niin te että pääse osingoille. Mutta ehdottomasti käymisen arvonen paikka! Huonosta olosta huolimatta.

Henna kirjotusvuorossa.

Keskiviikkona, kolmas helmikuuta me läksimmä rinkkoinemme lentokentälle. Otettiin taksi ja siinä hintaa tingatessamme kuski kysäisi, että kummalle kentälle ootte menossa ja nyökättiin että vissiin sille isommalle. Autossa sitten selvis, että meijän lento lähtee kyllä just siltä toiselta. No ei siinä mitään, muutettiin kurssia mutta alkoi hiipiä epämukava olo siitä, että kenttä saattaakin olla aika pieni ja nuhjunen, miten siellä pystyis olla yön yli... Naurettiin siinä autossa taas tälle meijän komppanialle ku ei me vissiin sitte hirveesti ressata mistään ku ei tuommostakaan asiaa oltu selvitetty ja varmistettu etukäteen. Tässäkin kohtaa tuli hauska olo siitä, että koko porukalla on asenne kohillaan muuttuvissa tilanteissa. Se on kiva asia se. Kenttä oli kuitenkin tosi jees ja osa jopa nukkui muutaman tunnin sillä lento lähti vasta seuraavana aamuna kuudelta. Lento Denpasaariin menikin sitte pääasiassa kaikilla nukkuessa.

Balin ilmastoon saavuttuamme alettiin taas majapaikkaa itellemme hankkimaan. Oltiin saatu tutuilta vähä vinkkejä minne sitä kannattais mennä. Koitettiin päästä suositeltuun guesthouseen, vaan siellä oli halvimmat huoneet menny jo kaupaksi. Me marssittiin pari sataa metriä seuraavaan, josta saatiin meidän budjetille soppelin hintaset huoneet. Ensipäivät Balilla, mitä näitä on siis 5 tähän mennessä kertyny, on sujunu varsin mukavasti. Sää on ollu pivinen, sade on ripsinyt aika-ajoin, mutta lämpöä on piisannu. Välistä ihan melkeen tukala olla ku on niin kuumaa ja kosteaa. Mutta valittaa ei piä! Pohjois-Thaimaan kylmät ja koleat illat ja yöt mielessä ei paljoa tee mieli itkiä ku on kerranki lämmintä!

Täällä me ollaan vähä skoottereilla paineltu pitkin ja poikin. Koitettu jotenki päästä selevyyteen Balin erittäin epäselvästä tieverkostosta. Poliiseja kartellaan ku ruttoa. Rutolta ne tuntuu, ihan tosi! Ensimmäiset liikennevalot kun oli, ni Iida ja Henna joutu tiensivuun. Ja siitä sitte lähettiin näitten sankareitten kans säätämään. Pysäytyksen aihe tais olla se ku mopon rengas ylitti valkosen viivan. (olis pitäny vaan ajaa päin punasia!) Ja sakkoa loppuviimein tuli ku ei ollu kansainvälistä ajokorttia. (olis pitäny vaan Bangkokissa teettää väärennetty ku olis ollu mahollisuus!) Kauhia miten sitä pitääki opetella kieroa ajattelutapaa täällä missä konstaapelit on syvällä korruption suossa. Tässä tapauksessahan nyt oliki joku aihe pysäyttää, turhahahan se oli, mutta kuitenki. Nämä sankarit pysäyttävät sinut jos et omaa aasialaista ulkonäköä, oli siihen aihetta tai ei. Koska turisteilta saa RAHAA!

Se oli oikeestaan aika koomista. Konstaapeli tulee liikennevaloissa ohjaamaan teidät tien sivuun. Samalla selittää että "You cross the line. Mistake!" Sitte mopo pitää jättää parkkiin, ja kävellä tässä tapauksessa ravintolan takahuoneeseen, missä sitten on seuraava koppalakki paikalla. Hänellä on pikkusen enempi killuttimia rinnuksissa ja olkapäillä. Hän ojentaa kätensä, tervehtii, kysyy mitä kuuluu ja pyytää istumaan edessään oleville tuoleille. Hän sitte ottaa ajokortin ja kattoo että oijoijoi ei oo kansainvälinen! Taulukon mukaan tästä joutuu nyt sakkoa kirjottamaan 500.000 rupiaa teille. Mutta semmonen homma että jos te että tätä näin suurta sakkoa halua maksaa niin hän antaa alennuksen. Jos maksatta nyt 300.000 niin ei tarvi lähtä laitokselle sakonmaksuhommiin! Nämä hommat kannattaa kuulemma hoitaa tienpäällä. Se on aina parempi niin, kuin että joutuisi poliisiasemalle selvittelemään asioita. Oikeudenmukaisuus ei täällä toteudu. Korruptio. Siinä sitte tingattiin ja käytiin yhessä tätä tilannetta läpi. Iida kyseli konstaapelilta että onko tosiaan niin että jos valot vaihtuu niin mun on parempi mennä päin punasia kuin että mopon rengas ylittäs valkosen viivan. Kyllä se on ehdottomasti näin, oli herran vastaus. Jos tilanne olis ollu toinen: ajettu päin punasia, niin vastauksin olis ollu varmasti että ehdottomasti parempi että menee vähä viivan yli, kuin että punasia päin ajaisitta. (aina siis täytyy ajaa karkuun, ja jos mahdollista niin kartella koko virkavaltaa!) Melkosta pelleilyä...

No sakko neuvoteltiin lopppuviimein 200.000 (n. 13 €) pintaan. Herra koppalakki oli silminnähden tyytyväinen, paiskasi kättä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Ja niin nämä liikennerikolliset pääsi etsimään ruuhkassa eksyneitä frendejään. Liikaa kuulemma maksettiin, ties joku kertoa. Puolet vähempiki ois riittäny. Huoh tätä touhua! Vaan osataampa ens kerralla olla vähä paremmin kärryillä minkälaista rahasummaa konstaapeleille pitää antaa. Kuinkahan tuota oppii taas länsimaisille tavoille ku Suomeen tulee. Täytyy ihan terottaa mieleensä että kun näkee poliiseja, ei tarvii ensimmäisenä miettiä kiertoreittejä tai ajaa karkuun. Tai jos käy niin että sakkoa tippuu, niin ei ala ehotteleen että mitä jos herra konstaapeli ottais itse rahat ja jätettäs sakko kirjottamatta...

Tanah Lotin temppelillä.

Hindulaisseremonioita.

Tänään saadaan Suomesta neljä lisävahvistusta kahdeksi viikoksi. Asetumme aluksi Kuta-biitsille 3 päiväksi ja jatko selvinnee myöhemmin. Tulevaisuudesta myös sen verran, että Hennalla ja Soffilla on jo selvinny kotiinpaluupäivät. Henna lentää 3.3 Helsinkiin ja Soffi 11.3 Malesiaan, josta 29.3 Suomeen. Iida ja Ansku lentää 1.4 Kuala Lumpuriin mutta jatkoista ei vielä tietoa..

PS. Saatiin ennen vieraita kaks yllärivierasta!! Sini ja Seppo pölähti yhtäkkiä hotellin respaan. Ei meinaa millään käsittää että meitä on kohta täällä KYMMENEN! :) Uskomattomia tyyppejä!! Huikeeta sakkia! NIIN KIVAAAA!! ME OLLAAN IHAN FIILIKSISSÄ!!

Pai

 Viime torstaina otettiin minibussi pohjoiseen 150 km ja 800 mutkan päähän Paihin. Matka oli siis lähinnä pelkkää mutkittelua. Heikoissa kantimissa oli vointi minivanin perärivillä. Nekin, jotka eivät ennen matkaa tunnustaneet matkapahoinvointia joutuivat pidättelemään oksennusta. Matka kesti reilu kolme tuntia ja mikäli saattoi ikkunasta vuoristoisia maisemia ihailla niin vaikuttui kyllä. Kun saavuimme laaksoon Pain kylään, olimme huojentuneita. Tilanne sai kuitenkin hetkessä toisenlaisen sävyn. Näinkin kokeneina reissaajina oltiin taas tehty (eli jätetty tekemättä) huolellista taustatyötä ja valmisteluita. Ei etukäteen varattua majapaikkaa tai edes tietoa minne päin laaksoa haluaisimme asettua. Oltiin luotettu siihen, että lavatakseja ja tuktukkeja löytyy ja sellaisen kun ottaisimme niin voisimme kierrellä paikkoja ja valita mieluinen majoitus.

Laakso auringonlaskun aikaan..

Todellisuus tuli kuitenkin rehellisenä vasten kasvoja heti ensimmäisillä minuuteilla. Joku lähti selvittämään mistä voisimme saada kyydin ja toinen etsimään kylän karttaa ja kolmas ja neljäs vahtimaan järkyttävän painavia rinkkojamme, kiitos Chiang Main ostosmahdollisuuksien.  Tässä kohtaa vasta tajuttiin, että miten se taas unohtu varata majoitus etukäteen. Annettiin siitä sitten suoraa reklamaatioo itsellemme ja luvattiin jälleen kerran, että tämä ei sitten enää ikinä toistu. Päätettiin istua alas ja syödä jotain ja pohtia tulevaisuutta. Se ei inspiroinut ja ensivaikutelma Paista oli jo ehtinyt kärsiä syvää inflaatiota. Wifi saatiin ontuvasti toimimaan ja kaikkia maailman majoitussivustoja kahlattiin läpi epätoivoisesti päivän jo alkaessa kääntyä iltaan. Fiilistä ei suinkaan helpottanut se, että näin suurelle komppanialle ei noin vain löydykkään majoitusta turistisesongin ollessa mahtavimmillaan.

Walking street

Vaikka Pain keskusta on pieni ja kaikki kävelymatkan päässä, meidän piti kuitenkin tehdä vähän erityistoimenpiteitä. Iidan edellisviikkoinen leikkaus esti kantamasta painavaa rinkkaa, joten Henna toimi kuormajuhtana lähes 40 kilolle. Kyseltiin pariltakin paikalliselta, että miten voisimme saada kyydin jonnekkin majapaikkaan ja saimme vastaukseksi vain huvittuneita naurahduksia: ´sehän on tuossa kilometrin päässä´. Matkaoppaasta valittiin lopulta umpimähkään Mr. Jan´s guesthouse ja oikeat koordinaatit saatuamme kävelimme kohteeseen, joka ei ollut onneksi kovin kaukana. Vapaa huone löytyi ja se jopa herätti ihastusta vierekkäin sijoiteltuine sänkyineen ja ympäröivine puutarhamaisemineen. Huone ei missään tapauksessa kuitenkaan ollut etsimämme viihtyisä bungalowi vuoristomaisemilla, joten päätimme yöpyä vain seuraavan yön ja jatkaa seuraavana päivänä täydellisen majoituksen etsimistä ilman rinkkoja.

Toisen nelkytkiloo ja toisen viis.

Asetuttuamme taloksi huomasimme olevamme kuitenkin reissun ehkä epäviihtyisämmässä, läävimmässä ja oksettavimmassa majoituksessa. Sinertävän kolkko valaistus, homeiset vessan seinät ja kourumaisiksi kuluneet jousipatjat eivät tehneet vaikutusta. Vessassa löytyi ah, aina niin ihastuttava huljupönttö. Kuvottava reikä, jonka vieressä löytyi onneksi länsimainenkin vaihtoehto vessanpöntöstä. Kuvottava sekin. Rinkkaa ei voinut purkaa, koska epäsiisteys. Seinään ei voinut nojata, koska home ja lika. Ikkunaverhot olivat likaiset, joka paikka pölyinen. Pölyn kanssankinhan pärjää, mutta rehellisen lian ja p**kan kans ei! Tai pakkohan se oli pärjätä, mutta k.o. huoneessa vietetty yö ei varsinaisesti kovin makoisia yöunia tuonut.  Hennassa tämä kirvoitti voimakasta kaipuuta Suomeen ja olisi kuulemma mieluummin ollut -30 pakkasissa kuin tuossa asumuksessa. Kello herätti seuraavana aamuna seitsemältä, ja hupparit niskaan kiskottuamme lähdimme aamupalan kautta etsimään meille uutta majoitusta.

Annamme mielellämme lisätietoa huoneesta kiinnostuneille.

Aikamme kierreltyämme, kyseltyämme ja katseltuamme löysimme varsin mukavan tuntoisen paikan läheltä Paijokea. Vuoristomaisemia ei ollut, mutta paikka oli edullinen, ja ennenkaikkea siisti! Vapaana oli bungalowi johon mahtui neljä ihmistä nukkumaan. Varasimme asumuksen meille ja lähdimme hakemaan rinkkojamme Jan`s guest housesta viimeisen kerran, hirvittävän onnellisena siitä että pääsimme siitä paikasta pois.

Tämä on todellisuus rinkkaelämästä.

Ilta kun tummeni, alkoi meillekkin valjeta Pain todellinen luonne. Pääkadulle alkoi avautumaan ihania pieniä ruoka-, ja käsityökojuja. Ja tunnelma oli todella kodikas, rento ja mutkaton. (Tulomatkan mutkissa olikin mutkaa jo ihan tarpeeksi!) Jos Chiang Mai oli budjetille turmiollinen paikka, ei Pai tässä asiassa saanut kyllä yhtään sen huonompaa sijoitusta. Joka nurkan takaa paljastui niin paljon kaikkea ihanaa ostettavaa, että illan päättekksi yhdellä jos toisellakin oli käsivarret täynnä ostoskasseja ja taskussa entistä keveämpi kukkaro. Päivän lopuksi kaikki olivat varsin auliita muuttamaan ensireaktionsa luomaa käsitystään Paista. Paikka vaikutti ihastuttavalta.

Pai on siis tällainen pieni hippikylä Pohjois-Thaimaassa, vuorten keskellä. Pilvi haisee kaikkialla ja koko ajan. Kadulla kävellessä törmäät vähän väliä spontaaneihin musiikki-, ja tanssiesityksiin. Tunnelma on täällä niin hipahtava kun nyt tunnelma kylässä voi vaan olla. Rastapäisiä reissareita tulee vastaan tuon tuosta. Ja turisteja, niitä täällä piisaa varmasti ainakin samanverran kuin kylässä on asukkaita. Jos ei enemmänkin. 

Miten muuten hippikylässä kiellettäisi u-käännökset?

Meistäkin kuoriutui kai vähän hippiäisiä, kiitos tittelin lanseerauksesta aina meidän Maria <3

Tekstiilikaksoset

Paissa löytyi aikaa myös hemmotteluille. Tässä koko komppanialle tulossa jalkakuorinta.

Vuokrattiin taas skootterit, että päästiin katselemaan maisemia vähän laajemmalle alueelle. Vasemmanpuoleinen liikenne aiheutti jatkuvaa aivokapasiteetin runsaampaa käyttöä tien päällä. Miten mielellään sitä olisikin kurvannut skootterillaan tien oikeaa laitaa. Tuntui se kovin nurinkuriselta, ja sitähän se toki onkin näin oikeanpuoleiseen liikenteeseen orientoituneelle länsimaalaiselle. Hyvin kuitenkin pärjäsimme, kiitos kohtuullisen liikenteen määrän. Katsoimme kartasta mukavan pikku reitin ja lähdimmä skootteroimaan. 

Ensimmäisenä matkalla tuli vastaan Pain kanjoni. Sieltä löytyi uskomattoman kauniita maisemia. Lämpötila hipoi kolmenkymmenen paremmalla puolella ja kuiva hiekka pölyyntyi varpaisiin. Kelpasi siellä oleskella.

Maisemat oli kyllä niin upeet, että meni kyllä kärkikastiin reissukokemuksista.

Tässä kohtaa huimas. Pudotusta alas kummallekkin puolelle kymmeniä metrejä. Missä kaiteet?

Matka jatkui, ja vastassa oli kansallispuisto ja kuumat lähteet. Mutta koska meillä oli tiukka aikataulu (pyykit piti hakea pesulasta neljältä :) ), ja sisäänpääsyhinta oli kallis, päätimme tulla seuraavana päivänä uusin voimin katsomaan paikkaa. Matkamme jatkui ohi norsufarmien. Tien varrella oli kolme eri yrittäjää tarjoamassa retkiä norsujen kanssa. Olisi päässyt ratsastamaan, uimaan ja leikkimään joelle ja syöttämään noita lempeitä jättiläisiä. Mutta voi miten niitten katseleminen säälittikään. Siinä ne oli lyhkäsessä narussa, eikä kovin onnellisen näkösinä. Tässä löytää itsestään päivä päivältä enemmän eettisen matkailijan piirteitä. Ei kiinnostaa kannattaa paikkaa, missä norsut ei näytä onnellisilta. Matkan jatkuessa vastaan tuli kuitenkin pari farmia lisää, joissa silminnähden oli eläimillä paremmat oltavat. Mutta koska aikataulu oli edelleen tiukahko, päätimme palata tarkistamaan tämänkin asian seuraavana päivänä. Lähdimme jatkamaan kohti pesulaa, ja maisemat näyttivät edelleen erittäin mallikelpoisilta!

Toisen maailmansodan aikainen silta.

Pesula kun oli päiväjärestyksestä pois hoidettu, ja itsemme ravittu hyvällä ruualla lähdimme kohti vuoren rinteellä olevaa temppeliä ja suurta Buddhapatsasta. Sieltä saimme seurata miten aurinko laski vuorten taakse. Noissa paikoissa meinaa vaan aina vähän tunnelmaa latistaa se suunnattoman suuri turistien joukko. On se kumma miten hienotkin paikat menettävät hohtoaan jos siellä on laumoittan muitakin turreja. Auringonlasku oli jokatapauksessa kaunis, ja ajelimme lähellä olevaan rinneravintolaan juomaan kupposet kaffetta ja ihailemaan illan hämärtymistä kylän ylle. 

 Seuraava aamu valkeni aikaisin Anskulla ja Iidalla, jotka innokkaasti hyppäsivät skoottereiden selkään ja lähtivät metsästämään auringonnousua. Mutta kuinka ollakkaan. Matkalla kasvoille napsahti sadepisara, sitte toinen, ja lopulta kokonainen rehellinen vesisade. Kun Henna ja Sofia raottivat seuraavan kerra silmiään, olivat nämä aamunvirkut jo takaisin peittojen alla vetelemässä sikeitä.

Kuvat eivät ole otettu kyseisenä aamuna vaan eräänä sellaisena kun kaikki meni suunnitelmien mukaan.

Sade jota sitten jatkuikin koko päivä ja sääennusteiden mukaan seuraavakin, muutti suunnitelmia niin ettei skoottereita enään toiseksi päiväksi viitsitty vuokrata. Kylmähän sitä tuli. Rinkasta oli kaivettava kaikki pitkähiaiset ja lahkeiset vaatteet, jotta sai ruumiinlämpötilansa pidettyä siedettävissä lukemissa. Sitä ku tässä hämmästeltiin että mistä mahtanee johtua että 17 astetta tuntuu niin kylmältä, niin keksittiin pian paljonkin tälle asialle selityksiä. Jos edellisenä päivänä katseltiin kanjoneita yli kolmenkymmenen asteen lämmössä, niin onhan se aika iso lämpötilaero kun tän päivän asteisiin vertaa. Ja nämä mökit. Näissä kun ei ole minkäänlaista eristystä. Päivä näkyy lattialankkujen läpi ja naapurin pössyttelijäpapan pilvenhöyryiset jorinat hänen oman bungalovin parvekkeelta kuuluu niin hyvin, että tuntuu kuin herra olisi sängyn laidalla tarinoitaan kertomassa. Kaikenlisäksi tässä mökissä on kylemempi kun ulkona. Taidetaan olla semmosessa 16 plusasteessa koko ajan. Eli vaikka teillä Suomessa on ulkona 30 astetta miinusta, teillä löytyy talot, joissa lämpötila on keskimäärin +24 astetta. Meilläkin on siis lupa valittaa kylmyydestä. Onhan meillä periaatteessa kylmempi kuin teillä. Koittakaapa vaikka päivä sitkutella +16 asteen sisälämpötilassa... Palelis teitäkin, veikkaisimma!:D Kylmä sadepäivä tulikin vietettyä huppareiden ja pitkälahkeisten housujen kanssa paksun ja lämpimän peiton alla.

Paissa paleltiin vielä seuraavakin yö. Aamulla ei tehny mieli nousta peiton alta, etenkään kun ulkona satoi kaatamalla ja piti lähteä aamupalalle ja bussiasemalle. Taksia ei tietenkään saatu eikä meillä tietenkään ole mukana kuoritakkeja tai muuta säänkestävää joten fiksuin idea oli laittaa släpärit jalkaan ja lompsia kylille. Ravintolan mittarissa pönötti +13. Suomalainen sisu voitti ja innokkaina hyppäsimme taas minivanin takapenkille odottelemaan mutkittelua takaisin Chiang Maihin. Yritimme etsiä positiivisia asioita säästä ja tulevasta matkasta. Matkapahoinvointia helpottaa se, että ilmastointi on täysillä vaikka ulkona on kylmä, helpompi hengittää. Auringonpaiste ei myöskään häikäise, joten tasainen harmaa on paras mahdollinen keli kurvailla vuoristossa. Kaikki olikin hyvin siihen asti, että etupenkeillä olevat ihmiset alkoivat voida huonosti jo alkumatkasta ja kuskin kaasujalka senkuin muuttui raskaammaksi. 50% porukastamme päätti minimoida riskit ja laittaa kuulokkeet korville välttääkseen empatiaykät. Kyydissä oli myös viides suomalaisvahvistus, jonka kanssa oli mukava vaihtaa ajatuksia ja reissukokemuksia. Otettiin Chiang Maissa yhteinen kyyti asemalta majapaikkoihimme (me siis oltiin jo suunniteltu mistä kysytään eka huonetta, edistystä!).

Pai oli kaikkinensa ihana paikka ja jäi kyllä paljon näkemättä, koska meillä oli sairaalakontrollien takia vain neljä kokonaista päivää aikaa. Vuoret ovat kertakaikkisen mahtavat ja skootterilla olis ollu niin mukava lähteä kauemmaksikin ajelemaan. Luonnon ihmeitä seudulla on myös paljon tarjolla tippukiviluolista kuumiin lähteisiin ja vesiputouksiin. Porukka tulee paihin myös vaeltamaan viidakkoon ja laskemaan koskia. Tänne pitää päästä uudestaan!

Tänä aamuna oli toivottavasti reissun viimeinen sairaalakäynti. Ram hospital oli kyllä kaikkinensa hyvä laitos mutta ehkä tämä jo riittää.. Ansku sai kipsin pois ja fyssarilta jumppaliikkeitä. Huikeeta, oikeeseen suuntaan ollaan menossa vaikka käsillä ei vielä hetkeen saakkaan seisoa. Iidakin tapas kirurgiaan ja kaikki fine, Hennankaan ei tarvi kantaa enää kahta rinkkaa.

Huomiselle varattiin yöjuna Bangkokkiin johon mennään viikoksi ennen Balille lentoa. Kukaan meistä ei oo aikasemmin Aasiassa junaillu, joten uutta kaikille. Se suomalainen tyttö kehu yöjunaa ni eihän sitä voi kun kokeilla, etenkin ku toinen vaihtoehto on istua bussissa ainakin kellon ympäri. Paikan päällä ohjelmassa on ainakin Indonesian viisumiasian selvittelyä, postipakettien lähetystä Suomeen (niitä ostoksia kun on) ja tietysti Bangkokin ihmettelyä ja toivottavasti muutamia nähtävyyksiä (ja shoppailua, apua!!).